United States or Romania ? Vote for the TOP Country of the Week !
Zobeyden kaivo. Yö oli suloinen ja ihana Abdallahilla, useita kertoja näki hän unissaan tuon kummallisen nelilehtisen apilan; myös tahtoi hän herättyänsä pidättää luonansa sitä ystävää joka oli antanut hänelle toivon jälleen, mutta juutalainen ei mitenkään siihen myöntynyt.
Päästäkseen tuon syvyyden yli joka eroitti maan taivaasta, Abdallahilla ei ollut muuta neuvoa kuin astua mahdottoman suurta kaarta myöten, joka oli tehty teräs-säilästä, hienommasta kuin hiuskarva ja terävämmästä kuin miekanterä on. Epätoivo oli jo saada vallan beduiinista, kun samassa tunsi näkymättömän voiman tarttuvan häntä kainaloihin käsiksi ja työntävän häntä eteenpäin.
Vihollinen ampui, mutta ei osannut. Hevoset töytäsivät toisiaan vasten, jalustimet kävivät ristitysten, molemmat ratsastajat tarrasivat toisiaan vyötäisiin. Mutta Abdallahilla oli hurjistuneen ja leijonan voima; hän tarttui vihollistansa vyöhön, rutisti häntä kädellä hirmuisella ja syöksi tikarin aina varteen asti hänen kurkkuunsa.
Ennen kuolema kuin häpeä! Eteenpäin! Ei luodit tapa. Mitä Jumala tahtoo se tapahtuu, ja mitä hän ei tahdo se ei tapahdu. Abdallah ja arnauti hyökkäsivät toisiaan vastaan kaikella hevostensa nopeudella. Kapteini lensi kohti, sapeli toisessa ja pistooli toisessa kädessä. Abdallahilla oli vaan tikari kädessä; hän oli eteenpäin kallellaan ja melkein kokonansa hevosensa kaulan kätkössä.