Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 8. kesäkuuta 2025
Abdallah, sanoi nuori nainen, luoden häneen kauniit silmänsä, älä luovu minusta! Jussufin poika laski kätensä sydäntään vasten, jonka hän tunsi heltymistään heltyvän. Ei, ei, huudahti hän vihdoin, ei tulla sitä sanomaan, että beduiini on rikkonut sanansa.
Abdallah lähti kotiin päin syvästi murheellisena. Hänen mielensä oli edelleen levoton; hän oli karkoittanut siitä vihan, mutta mielikarvautta ei voinut yhtä helposti karkoittaa. Isoja karpaloita vieri hänen kasvoillaan; turhaan koetti hän niitä hillitä. "Anna minulle anteeksi, Herra, sanoi hän, älä lue viaksi heikkoutta sydämessä, joka ei voi alamaisuudella mukauta kohtaloonsa.
Beduiinit istuivat lattialle ja alkoivat tupakoida, sanaakaan virkkamatta. Abdallah hypähti: hän oli palvelijain joukossa, jotka odottivat herransa käskyjä, havainnut Kafurin, joka oli nostanut kätensä kaulalleen. Abdallahilleko vai kenelle oli lapsi antanut tämän merkin? Kas siinä jotain, jota hänen oli mahdoton ymmärtää. Ei kukaan nostanut silmiään ylös, saatikka sitten Omar.
Räiskäyksen kuultuaan kääntyi muukalainen kiivaasti päin vihasta säihkyvin silmin. Arnauti! huusi Kafur, katsoen isäntäänsä. Mene hetikohta täältä, katala, sanoi Abdallah, äläkä kiusaa minua kauemmin tyhmällä ilkivaltaisuudellasi. Kafur pujahti teltin soppeen, mutta tuli kohta jälleen kiehuvaa teetä kantaen.
Ei pitäisi koskaan jalkaisin tehdä pilgrimi-matkoja. Minä vihaan heidän nöyrää jumalanpelkoansa. Kannusta kameliasi, niin se menee ruumiin sivutse." "Profeetta saarnaa armeliaisuutta, Abdallah. Hän on suosinut yritystäni, ja minä tahdon noudattaa hänen käskyänsä. Katso, onko hän aivan kuollut." Se oli karavani Mekkasta, joka palasi Bagdadiin.
Onko Jussufin poika myönyt hevosensa ja sota-aseensa, ruvetakseen kauppiaaksi? Olen, äiti, vastasi Abdallah, ja minä tuon muassani sinulle kalliimman ja valituimman kaikista muista tavaroista, tyttären, joka on kunnioittava ja auttava sinua.
Aiotko jättää minut tänne yksinäni? sanoi Omar, levottomasti katsellen ympärilleen; se olis julmemmasti kuin että tappaisit minut. Vastauksen asemesta, osotti Abdallah Hamamaa. Omar hyppäsi satulaan, asetti jalustimen eläimen kupeelle ja katosi kertaakaan taaksensa katsomatta.
"Mihin pyritte, hirtehiset?" murisi Kisloch; "jääkäät oikeauskoisia palvelemaan." "Me saamme olla enemmän rauhassa, jos olemme itseksemme", kuiskasi Kalidas. "Pois siis, koirat", ärjäsi Kisloch. Abdallah ja hänen palveliansa riensivät pois, mutta kutsuttiin tuota pikaa takaisin. "Miks'ette tuoneet minulle Schirazin viiniä?" kysyi Kalidas palavin silmin.
Kasvannoltaan pitkä, hoikka, notkea, jäntevä Abdallah, kirkkaine silmineen ja pronssin-värisine ihoineen, olis ollut kaikkein isäin ylpeys, jota vastoin Mansurin poika, mustan ihonsa, paksun kaulansa ja pulloisen vatsansa kanssa, oli vaan egyptiläinen, joka erehyksissä oli erämaahan hairahtunut. Mutta mitäpä erämaan nainen tästä huoli? Eikö ollut hän samaa maitoa imettänyt heille kummallekin?
Kokonansa kiitollisuuden valloissa heittäysi Abdallah kasvoilleen maahan ja luki mielenkuohuisella äänellä fattah'in: Jumalan, lempeän ja laupiaan, nimessä, Kiitetty olkoon Jumala, maailman herra, Lempeä ja laupias, Vallitsija maksun päivänä. Sinua ainoata me palvelemme, sinulta ainoalta me apua rukoilemme.
Päivän Sana
Muut Etsivät