United States or Poland ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kuolema on armoton. Vuosia kului. Paavolassa elettiin onnellisina. Pieni, iloinen Lyyli oli isäntäväen suurin aarre. Hän kasvoi vilppaaksi tytöksi ja häntä rakastivat ei ainoastaan vanhempansa, vaan koko talon väki. Hänen mieluisin leikkikumppaninsa oli Mäkelän Hannes, joka usein kävi Paavolassa. Sen sallivatki Lyylin vanhemmat mielellään, koska hän oli hiljainen ja hyväntapainen lapsi.
Me yksinkertaiset sanomme vilppaaksi hevosta ja nopeaa ihmistäkin, mutta kenenkään mieleen ei tulisi sanoa semmoiseksi venettä, joka talvikaudet makaa laiskana ja kesälläkin ainoastaan pakosta lähtee liikkeelle. Aivan yhtä hyvin voisimme sanoa vilppaiksi vanhoja saappaitamme. Mutta me emme olekaan runoilijoita! Runoilija kertoo, että tämä vilpas venhe vierii laineille.
Tämä oli kovaa ja katkeraa itkua; mutta, se ei kestänyt kauan. Hän oli nyt kyllä lannistettu, vaan ei murtunut. Hänen nuori, vapaasti kehittynyt luontonsa rupesi tuon viemistyksen perästä nousemaan. Ajatukset harmilliset ja kolkot ajatukset juohtuivat hänen mieleensä; ne häikensivät itkun ja tekivät mielen vilppaaksi ja pään kylmäksi.
Suurenmoiseen kauneuteen tottunut runoilijan mieli voi pitää maanjäristystäkin herttaisena ilmana, mutta me yksinkertaiset olemme mielellämmme niin kaukana kuin mahdollista siitä herttaisuudesta. Todellakin on meidän usein vaikea käsittää runollisen sielun ylevyyttä. Venettä voi runoilija sanoa vilppaaksi.