United States or Pitcairn Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sana, puhuttu vanhempain, toisilleen tuntemattomain välillä, jättää puhujat yhä entiseen tuntemattomuuteen, ellei jokapäiväinen kanssakäyminen viritä heidän mieltänsä ja vähitellen saa heitä lähestymään toisiansa, Lasten ei niin; lapsellinen tuttavuus, vaikkapa äkkipikaa tehty, vaikkapa vähän aikaa kestäneenä, jättää aina sydämiin jonkunmoisen tuttavuuden tunteen, joka vielä vanhoilla päivin pian viriää.
Mutta huivi ulottui kauvas eteenpäin, kuten leveä hatunräytä ja varjosti aina tuntemattomuuteen asti otsan ja nenän. Kasvojen ala-osa taasen vielä enempi katosi tuon solmitun huivin paksuihin laskoksiin: jos hän oli kaunis vaiko ruma, jäi siis selville saamatta. "Niin, pikku-häveliäs, tässä ei muu auta. Sinun täytyy suvaita", lisäsi hän pidätetyllä pikku-hymyllä.
Ijät sama kaipuu kulkee sankarilta sankarille. Tunto tuon ei koskaan totu valmiiseen, pois tunkee uuteen katse, tuntemattomuuteen.... Rauhan laaksot, helpot hetket muille säästää rohkee rotu, itselleen vain kauniin surman, vaahtopäisen vaaran hurman, levottomat löytöretket. Ijän kaiken ulapalla haavehaaksi tietä piirtää. Joka voitto, muille löytty etäämmäksi määrän siirtää.
Se on päätön rihma, jota tuntematon käsi kerii olemattomasta olleeseen maailmain vavistessa. Me näemme siitä kulloinkin pisteen, yhden ainoan ikuisesti etenevän pisteen, jonka ohi me kuljemme matkallamme tuntemattomuuteen. Siihen lankeaa valo, jota me nimitämme elämäksi. Kenen on se käsi, joka kerii? Miksi se kerii? Mistä, mistä lähtee valo, joka lankeaa ajan rihmalle? Ja miksi se sitä valaisee?