United States or Togo ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tekijä ei tahdo täysin sulaa aineesensa: hän tahtoo pysytellä ikäänkuin pari vaaksan mittaa sen yläpuolella. Kaikki nämä ominaisuudet eivät suinkaan ole tekijän kansallisesta romantiikasta johdettavia. Ne eivät ole enemmän realistin kuin romantikonkaan, vaan taiteellisen dilettantin, jolle taide ei ole mikään elämän-vaatimus, vaan joutohetken huvi.
Siinä suhteessa lähenee se miltei Goethen ankaraa taidekäsitystä, silloin kun hän ilmoittaa tahtonsa olevan luoda sitä, »mikä on yhteistä kaikille ajoille ja kaikille kansoille». Siis romantikon synteesi, ei realistin analyysi. Ilmiöitä yhdistelemällä, ei aines-osiinsa erittelemällä, oli kaiken olevaisen sisällisin ja oleellisin totuus taiteessa tulkittava.
Mériméen kylmän objektiivinen, sattuva ja ytimekäs esitystapa olikin nyt jo todellisen realistin käsialaa. Järkähtämätön totuuden jälittely on käynyt hänen ihanteeksensa taiteessa, kirjoitettiin hänestä kaikkialla, mikä sen sitten sanoi kiitokseksi, mikä moitteeksi.
Se oli realistin tekotapa sovellutettuna runomuotoiseen esitykseen, mitä laulavimman poljennon kannattama runollinen tunne yhtyneenä järjen jäiseen, murtelevaan mietiskelyyn. Musset on se nimi ranskalaisesta kirjallisuudesta, joka Kasimir Leinon ohella mieleen juolahtaa, aivan kuin Ahon tämän-aikaisia teoksia selaillessa Maupassant.
Huomataan, että realistin totuuden etsintä ei yksin riitä kaunista taidetta ilmi loihtimaan. Sitä ei Ranska voi neuvoa enää. Italia tulee myöskin suomalaisten taiteilijain luvatuksi maaksi. Kirjailijat seuraavat ajanvirran mukana. Kuitenkaan ei voida palata takaisin vanhaan romantiikkaan sellaisenaan. Luonnontieteen totuudet ovat tehneet tehtävänsä.
Luo häneen henki; mene katsomaan häntä kymmenen vuoden jälkeen; valetukka, etuhampaat 'siniset tai keinotekoiset valkoiset', ruskeankehnäinen iho, kaksi leukaa. Kasvot, oh! Mikä järkevä mies mikä Welbyn, realistin, oppilaisista voi kasvoihin rakastua? ja vaikka olisinkin kyllin tuhma sitä tekemään, niin kauniit kasvot eivät ole niin tavallisia kuin mäkikielot.
Sama on sittemmin Elviira Villmanin ensimmäisen suuren näyttämömenestyksen salaisuus. Kuljetaan kohti tyylittelyä, koristeellisuutta, joskin horjuen ja kuin hämärässä haparoiden. Tunnelma, mielikuva, käsite ovat yleisiä lähtökohtia, ei ulkonainen havainto ja kokemusperäinen tieto siis sellaisinaan. Ei realistin erittely, vaan romantikon yhteenveto on vallitsevana.
Ja onnettoman idealistin ja tyytyväisen realistin välinen erotus usein on ei siinä, etteivät he kumpikin huomaisi, miten paljon täydellisyyden pyrkiminen heiltä vaatii, vaan siinä, että sen huomattuaan realisti tyytyy saavutettavaan, mutta idealisti lakkaamatta kiusautuu ja väsyttäytyy turhaan koettaessaan saavuttamatonta saavuttaa.
Hänen ensimmäiset kansanomaiset kertomuksensa, Kievarin pihalla, Hellmanin herra, Esimerkin vuoksi, Kun isä lampun osti, ovat tyypillisen kansallisen realistin, jonka vain hänen leveämpi, eepillisempi tyylinsä ja jo nyt yksityiskohtaisempi tekotapansa monista muista hänen silloisista aikalaisistaan erottaa.