United States or Kazakhstan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Psykologisen vitalismin täytyy samoinkuin biologisenkin noudattaa eräitä tieteellisen metodiikan vaatimuksia. Ennenkaikkea täytyy sen noudattaa säästäväisyysprinsiippiä olettamuksia tehdessään, s.o. toisaalta tehdä näitä ainoastaan tosiseikkojen vaatimassa määrässä, toisaalta formuloida ne mahdollisimman yksinkertaisesti.
Siis jo näin varhain psykologisen estetiikan henki, joka ei tutki taidetta mieskohtaisen mielihyvän taikka mielipahan tunteita silmällä pitäen, ei myöskään aseta mitään ennen määriteltyjä kauneuden mittapuita sille, vaan käsittelee sen ilmiöitä ennen kaikkea sielullisina, inhimillisinä todistuskappaleina.
Sellaisena kuin tämä konkreettisesti koetaan, se ei suinkaan ole mikään matemaattinen piste, joka itse ulottuvaisuutta vailla vain puolittaisi ajan yksidimensionaalisen äärettömyyden menneisyydeksi ja tulevaisuudeksi. Ei näytä vallan mahdottomalta psykologisen analyysin kautta tunkeutua tähän ilmiöön pintaa hiukan syvemmälle.
Otaksun, ettei kukaan lukijoista loukkaannu tästä uskonnollisen kääntymyksen sielutieteellisestä selityksestä. Onhan jyrkästi erotettava toisistaan kysymykset selittämisestä, siis ilmiön alkuperästä ja sen arvioimisesta. Ja toiseksi ei tämän psykologisen teorian tarkoitus tietysti suinkaan ole korvata uskonnollista uskoa.
Tässäkin biologisesti syntyneet psykofysiologiset mekanismit vaikuttavat samaan suuntaan, kuin aikaisemmassa tapauksessa: jos me pysähtyisimme olemassaolon psykologisen käsitteen kannalle, jolloin olemassaolo merkitsee samaa kuin tajunnassa esiintyminen, sisältyisi havainnolliseen maailmankuvaamme ääretön määrä biologisesti merkityksettömiä muutoksia: niinpiankuin esim. sulkisimme silmämme, häviäisi suurin osa maailmaa, syntyäkseen heti taas samanlaisena uudelleen, kun ne avaamme.
Taaskin on psykologisen eli havaintoavaruuden laita päinvastainen.
Kausaaliprinsiippi vaatii, että ainakin toisessa näistä tapauksista psykologisen prosessin kulkuun vaikuttaa jokin tajunnan ulkopuolella oleva tekijä. Fysiologia tulee tässä heti psykologian avuksi. Puheenalainen psykologinen »laki» pitää siis paikkansa ainoastaan määrätyssä fysiologisessa tapauksessa, se on siis erikoistapaus yleistä fysiologista lainmukaisuutta.
Tästä johtuu että myöskin kriitillisen psykologisen vitalismin kannalta sielunilmiöt ovat fysiologisen mekanismin »funktioita»; kun toisessa sielunelämässä ilmenee vähemmän »älyä», »mielikuvitusta» j.n.e. kuin toisessa, on se yksinkertaisimman ja senvuoksi tieteellisesti välttämättömän olettamuksen mukaan seuraus siitä, että toisessa sielunelämässä »kyvyn» itsessään täydellisen vaikuttamisen tiellä on suurempia esteitä kuin toisessa.
Plato kertoo sen viimeisestä jätteestä, Poseidonis-nimisestä saaresta, ja Kalevalan »Ahti Saarelainen» ja »Saarella» asuva Kyllikki kuuluvat sekä nimiensä että psykologisen sisältönsä puolesta varsinaisesti atlantilaiseen kehityskauteen.
Tämä osoittaa, että yhtävähän kuin havaintoavaruudesta säilyy fysikaaliseen avaruuteen mitään muuta kuin mitattavan kolmiulottuvaisen kontinuumin käsite, mutta sensijaan ei niitä absoluuttisia kvaliteetteja, kuten esim. näkökoko ja näkömuoto, joita edelliseen sisältyy, yhtävähän sisältää fysikaalinen aika psykologisen ajan kvalitatiivisia absoluuttisia aineksia.