United States or Tunisia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Frank Pocock oli siellä, ja hänen muotonsa loisti ilosta, vaan kun Stanley kysyi Frankilta missä Fredrik Barker oli ja miksi hän ei ollut tervetulijaisia sanomassa, pimeni hänen muotonsa ja hän vastasi: "Sentähden että hän kuoli kaksitoista päivää takaperin, herrani, ja hän lepää tässä" ja hän osoitti juhlallisesti erästä kivikumpua lähellä järveä.
Muutamia nuoria ja reippaita englantilaisia soutajia, joiden taidot jokikulussa tulisivat olemaan erittäin hyödyllisiä, koetti Stanley saada mukaansa. Hänelle neuvottiin kahta rohkeaa ja seikkailuhaluista nuorta miestä, Francis John Pocock ja Edward Pocock, molemmat siivoja nuorukaisia, jotka hän ottikin palvelukseensa.
Lukemattomia kertoja yritettiin häntä murhata, mutta hän näytti olevan varattu kaikkia murha-aseita vastaan. Hän se aikaansai venäläisen passijärjestelmän kaivantomiesten keskuudessa sekä asetuksen, joka riisti heiltä oikeuden muuttaa toisesta paikasta toiseen. Albert Pocock, toinen kuuluisa lakonrikkojain johtaja, joka kuolemaansa saakka pakotti maan kaikki hiilenkaivajat pysymään työssä.
Veljekset Pocock ja Barker tulivat eräänä päivänä Stanleyn luokse ja Frank, joka johti puhetta, sanoi: Veljeni, Fred Barker ja minä olemme ottaneet vapauden, sir, esittää teille pyynnön, jonka ihan varmaan mahdatte katsoa kummalliseksi ja sopimattomaksi.
Frank Pocock sai käskyn valita miehistöstä itselleen apulaiset ja miehittää ne neljä pientä kanoottia, jotka voivat kantaa noin kaksikymmentä miestä.
Edward Pocock oli ruvennut torvensoittajaksi; hän oli näet ennen ollut sotilas ja tiesi sotamerkit, jotka hän oli opettanut myös eräälle etevimmistä johtajista, Hamadille, niin että tälle merkin kautta heti voi ilmoittaa, jos tarve vaatisi pysähtymään. Hamadilla oli mahdottoman pitkä norsunluinen torvi, joka oli hänen lempikoneensa.
Mutta he olivat hajaantuneina liian laajalle alalle voidakseen käyttää voimaansa kyllin tehokkaasti. Heidät eristettiin muusta maailmasta kullakin paikkakunnalla ja heitä kuritettiin, kunnes taipuivat. Tämä oli ensimmäinen suuri orjainajo, jossa Pocock saavutti kannuksensa ja köyhälistön sammumattoman vihan.
Frank Pocock kertoi veljensä houreissaan mutisseen: "Stanley on löytänyt oikean", ja sitte sanoneen voivansa sangen hyvin. Kun leiri oli tehty pantiin Lady Alicen osat hänen suojakseen auringolta, kunnes ehdittiin tehdä maja viileästä ruohosta.
Frank Pocock kulki suoraan eteenpäin, siksi kuin hän oli saapunut kukkulan harjulle. Hän loi pitkän, laajan silmäyksen johonkin, heilutti hattuaan ja riensi alas Stanleyn luokse ilosta loistavin kasvoin, nuoruuden hehkulla ja elämäinnolla huudahtaen: Minä olen nähnyt järven, herra, ja se on suuri!
Tämä iloinen uutinen rohkaisi mielet ja kiihoitti uusiin ponnistuksiin ja pian laati Stanley etujoukkoineen leirinsä erään järven rannalle lähellä kylää. Sillaikaa panivat Barker ja Pocock veljekset kahdenkymmenen johtajan avulla jälkijoukon liikkeelle.