United States or Algeria ? Vote for the TOP Country of the Week !
Heidän välisissään riidoissa tulisi Stanleyn tuomita oikeuden mukaan, rehellisesti ja puolueettomasti. 4:ksi. Hän olisi heidän "isänään ja äitinään" ja parhaan kykynsä mukaan suojelisi heitä "villien maan-asujanten tahi ympäri kuljeskelevien tunnottomien roistojen" väkivallasta.
Joukko ruohokattoisia majoja oli ympyränmuotoisesti erään suuremman rakennuksen ympärillä, jonka sanottiin aiotun Stanleyn asunnoksi. Katekiro ja monta päällikköä seurasivat Stanleytä hänen uuteen majaansa, ja heidän kesken syntyi hyvin tuttavallinen keskustelu.
Nyt iltaiselle; ja kun se on tehty, Niin valmiiks sulatamme tuumiamme. Toinen kohtaus. Lord Hastingsin talon edustalla. Mylord, mylord! Ken siellä? SANANSAATTAJA. Stanleyn viesti. Mitä on kello? SANANSAATTAJA. Neljä lyönnilleen. HASTINGS. Sun herras eikö saa hän unta öisin? SANANSAATTAJA. Niin, siltä näyttää, päättäin viestistäni. Ensinkin sulkeutuu hän suosioonne. HASTINGS. Ja sitten?
Päällikköjen suusta kuului Stanleyn puheen aikana hämmästys- ja ilohuutoja sekaisin rauhattomuus- ja kauhistushuudahduksien kanssa, ja kun hän lopetti, hengitti jokainen raskaasti ja huusi ihmetellen: No, toverit! Sitä voi sanoa retkeksi joka kelpaa! Mutta massa, sanoi eräs Uledi niminen päällikkö, sittenkuin oli vähäsen rauhoitettu, vaatiihan tämä matka vuosia, kuusi, yhdeksän tai kymmenen.
Saimme useita historiallisia teoksia, ei tosin muuta kuin XVIII vuosisataan ulettuvia, luonnontieteellisiä oppikirjoja, vierastenkielten oppikirjoja, Livingstonen, Stanleyn y.m. matkakertomuksia,, j.n.e. Kaunokirjallisuus puuttui kokonaan sitä kai pidettiin meille vaarallisena, samoin ei ollut yhtään aikakauskirjaa. Viranomaisten myöntyväisyys ulettui sairaihinkin: meidän sallittiin hoitaa heitä.
Ne olivat suloiset ja surulliset, nuo eron hetket. Koko tämä myrskyinen aika, joka nyt oli lopussa, kulki ohitse Stanleyn mielessä, kaikki ne vaarat, joissa nämä rohkeat miehet olivat seuranneet häntä, nämä urhoolliset miehet, joista hänen nyt oli erottava.
Noin tunnin kuluttua näkyi harhaileva joukko alakuloisia ihmisiä lähestyvän, ja rakkaus elämään ja inhimillisiin olentoihin heräsi uudestaan täyteen voimaansa Stanleyn sydämessä, kun hänen uskolliset seuralaisensa yksi toisensa jälkeen juoksivat esiin ja tunteittensa vallassa, joka näkyi heidän liikkeistään, kasvoistaan ja äänestään, toivottivat häntä tervetulleeksi taasen elämään.
Silloin taas matkan päässä kajahti ilmoihin hätähuudot: "Herra, kanootti uppoaa! Joudu pian tänne! Ah herra, emme osaa uida!" Stanleyn tuumiessa, miten voisi auttaa heitä, kuului taas uusia huutoja: "Venhe! Tuo venhe tänne! Kiiruhda venhe, venhe!" Toisaalta kuului: "Ah, me hukumme vesi ulottuu jo polviimme saakka! Tule, herra, tahi kuolemme! Tuo venhe tänne!"
Veljekset Pocock ja Barker tulivat eräänä päivänä Stanleyn luokse ja Frank, joka johti puhetta, sanoi: Veljeni, Fred Barker ja minä olemme ottaneet vapauden, sir, esittää teille pyynnön, jonka ihan varmaan mahdatte katsoa kummalliseksi ja sopimattomaksi.
He tahtoivat välttämättömästi nostaa Stanleyn ylös riippumattoon. Hän kieltäysi. He sanoivat että niin oli tapana. Hän myöntyi sitten vihdoinkin, vaikka se näytti hänestä hyvin veltolta. Maa alkoi sitten noin vähitellen viettää alaspäin ja pian kulkivat he laakson läpi, joka ennen pitkää laajeni virtaa vastaan.