United States or France ? Vote for the TOP Country of the Week !
Luonnollinen seuraus siitä, että biologit rupesivat uskomaan elämänilmiöiden fysikaaliskemiallisen selittämisen mahdollisuuteen, oli tietenkin, että biologian, tässä lähinnä fysiologian ja fysiologisen kemian alalle, ruvettiin sovelluttamaan eksaktisen luonnontutkimuksen hedelmällisiä kokeellisia menettelytapoja.
Koska me emme tajuntamme ulkopuolelle lankeavasta olevaisesta tiedä mitään, ei luonnontutkimuksen esineenä saata olla muu kuin »ilmiöt» eli, psykologista nimitystä käyttäen, meidän aistimuksemme.
Tällaisista filosofisista pyrinnöistä huolimatta eksaktisen luonnontutkimuksen nähdäkseni yhä tänäkin päivänä täytyy allekirjoittaa Schopenhauerin arvostelu, kun hän sanoo: »Me emme voi siirtää toisella luonnonilmiöiden alalla kehiteltyjä selitysperusteita toiselle, vaan niinpiankuin astumme uudelle alalle, esiintyy uusia peruslakeja, joiden selittäminen aikaisemmin tunnettujen perusteella on toivoton yritys.
Tämän virheen esilletuominen on myöskin luonnontutkimuksen kannalta yhäkin aktuellia, sillä joskin fenomenologinen fysiikka atomiteoriaan nähden on saanut luopua väitteistään, vallitsee se silti toisia fysikaalisen tutkimuksen aloja; nähdäkseni siihen perustuu, kuten seuraavassa tulee osoitettavaksi, myöskin Einsteinin relativiteettiteoria.
Todellisuudessa saamme kuitenkin kuulla »entelekhiasta» enemmänkin. Tietoteoreettisessa suhteessa tahtoo Driesch asettua kriitillisen idealismin kannalle. Tietomme kohdistuu ilmiöihin, ja ilmiöt ovat minun, subjektin, ilmiöitä. Kaikki toimivat olennot, ihminen myös, ovat luonnontutkimuksen kannalta vain liikkuvia luonnollisia kappaleita.
Niissä elää se mikä tieteessä on katoavaista ja katoavaisinta mutta usein myöskin se, mikä siinä on nerokkainta. Niissä elävät tieteelliset »ajanvirtaukset». Se viehättävä kirjanen, jonka prof. Tigerstedt poistuessaan oppituolistaan viime keväänä jätti oppilailleen muistoksi, on sisällöltään ja yleiseltä suunnaltaan nykyajan luonnontutkimuksen hengelle tyypillinen.
Myöhemmin tulee vielä olemaan aihetta palata tähän luonnontutkimuksen piirteeseen ja m.m. osoittaa, mitenkä kovin rajoitetussa mitassa nykyaikainen tiede vasta on voinut kehittää mainitunlaisia ratsionaalisia systemejä, mitenkä suuri vielä on toisistaan kokonaan erillisten maailmantekijäin lukumäärä ja mitenkä saavuttamattoman etäällä on se yhtenäinen »maailmankaava», josta luonnontapahtumisen kaikki eri muodot voitaisiin dedusoida.
Tosin Baconin ansiot näyttävät sangen mitättömiltä, jos hänen systeemiänsä vertaamme esim. Spencerin taikka Comten systeemeihin. Samoin, jos yksipuolisesti kysymme, mitä hän itse sai aikaan tieteellisen luonnontutkimuksen alalla. Mutta häntä onkin punnittava hänen oman aikansa vaa'alla.
Puoleksitoista vuosisadaksi saatiin tästä käsitteestä hedelmällinen pohja eräille matemaattisen luonnontutkimuksen tärkeimmistä aloista. Mutta on vielä kolmas ryhmä filosofisia näkökohtia, joihin yksityistieteissä voidaan vedota.