United States or Serbia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tällä kertaa taasen koko leiri jäi voittajien saaliiksi. Nyt ei kuitenkaan pako ollut niin pikainen kuin Granson'in luona, vaan taistelua kesti kauan ja verta vuoti hirveästi. Sittenkin vielä, kun herttua jo oli paennut, tehtiin ankaraa, hirveätä vastarintaa. Kaarti kaatui viimeiseen mieheen asti, Flamandilaiset samaten. Englantilaiset myöskin.
Kauan aikaa hän kokonaan laiminlöi pukunsa, kulki repaleissa, niinkuin oli Granson'in luota lähtenyt, hulluna häpeästä ja epätoivosta. Hän oli niin kenties vieläkin; vaan nyt tämä hulluus oli koston ja vihan vaikuttama. Kuumeentapainen kärsimättömyys seurasi tuota epätoivon tilaa. Koko hänen uhka-ylpeytensä, koko hänen hurjuutensa palasi jälleen, kiihtyen melkein mielettömyydeksi.
Ei kukaan sitä voi vakuuttaa; se on kokonaan pimeyteen peitetty. Sitä vastaan muut Granson'in timantit, alussa halveksittuina kuin lasipalaset, vaan sittemmin kulta-läjien hinnalla haettuina, kaunistavat nykyään paavin hiippaa ynnä kuninkaiden ja keisarien kruunuja. Tästä kaikesta huolimatta Troussecaille jatkoi kertomustansa.
Ludovik XI, seuraten vanhaa tapaansa, teki suuria lupauksia, mutta ei lähettänyt yhtään miestä. Nuo hyvänlaiset Saksan porvarit päättivät vielä varrota. Ja mitä Sveitsiläisiin tulee, he olivat Granson'in tappelun jälkeen palanneet takaisin kotiansa. Nyt oli juuri kevät-aika; täytyi ajaa karja tuntureille, eikä paimen-sotilaiden ollenkaan tehnyt mieli kiirehtiä sieltä alas.
Sen jälkeen, tarttuen kynään kuumeesta vapisevalla kädellä, hän kirjoitti nimensä alle. Villon aikoi nousta. "Maltas", kuningas sanoi, "ei siinä vielä kaikki. Eräs kirje nyt. Sinä saat olla minun lähettilääni." "Minäkö, sire?" ... "Miks'ei? Lyhyinhän tie sinulle on kulkea Jura'n ja Granson'in kautta.
Sitten hän sanoi äänellä, jonka kaikki kuulivat: "Kunnia! kunnia hänelle, jolla oli vaan yksi ainoa heikkouden hetki, mutta, joka siitä kohosi näin ylevään elämään, näin kauniisen kuolemaan! Kunnia Arnold von Winckelried'in suurelle pojalle, kunnia Granson'in ja Murten'in uroolle!"
Ne olivat Granson'in puolustajat, jotka, annettuaan pois aseensa, lähestyivät noin viiden sadan lukuisina, enemmältä osalta kalpeina ja nääntyneinä, pitkän piirityksen vaivoja sekä puutteita kärsittyänsä, jopa jotkut haavoitettuinakin, astuen vaan vaivalla eteenpäin Ramswag'in, tuon Judaksen johtamina, joka nyt tuli heidät herttuan haltuun jättämään.
"Mitä väkeä nuo ovat?" herttua kysyi te'eskennellen tietämättömyyttä, mutta voimatta peittää pirullista iloansa. "Teidän ylhäisyytenne", Ramswag vastasi, "se on Granson'in varustusväki, joka tulee antaumaan teidän tahtonne ja armonne alle." "Minun tahtoni," herttua vastasi, "on, että ne hirtetään. Minun armoni on, että saavat juuri paraiksi aikaa sovittaa asiansa Jumalan kanssa."
Hänen jalkojensa alla, matalammilla kukkuloilla, olivat Neuschâtel järven rantaa pitkin Burgundilaisen armeijan lukemattomat teltat. Vähän matkaa vasemmalla, savupilvien läpi, joista välähti salamoita ja kuului kanuunain jyskettä, näkyi muuria, torneja sekä ampumareikiä: se oli Granson'in linna. Liittolaisten lippu liehui vielä sen harjalla.
"Tuossa jo ovat, isäntä! tuossa jo ovat!" hän sanoi; "rientäkää, muutoin tässä käy kuin Granson'in luona!" Vaan nytpä herttua antoi hänelle nyrkillään semmoisen sivalluksen, että narri parka lensi teltan toiseen päähän asti. Juuri samassa Ramswag astui sisään, aseet vallan veressä ja otsa haavoitettuna. Herttuan viha katosi kohta ja antoi sijaa ilolle.