United States or Cambodia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ei ole ihmiselämässä valonsäteiden puutetta. Monenmoisiin suuntiin ne tunkeutuvat sen sumuisen ilmapiirin lävitse taittuen siinä. Mutta ihminen ei joka hetkenä ole niiden vaikutukselle yhtä altis. Assessorin sanat vaikuttivat sinä hetkenä selittämättömästi Petrean sydämmeen. Hänet valtasi sanomattoman suloinen tunne ja hän vuodatti kyyneleitä kuullessansa kerrottavan semmoisesta elämästä ja pyhyyden ja eheyden pyrkimisestä. Hän luuli siinä tuntevansa oman kutsumuksensa, oman elämänsä uran, sen tien, jolla kaikki maailman pikkumaisuudet, kaikki turhamaisuus ja epäselvyys haihtuisi hänen sielustansa, sen tien, jota vaeltaessansa hän saavuttaisi rauhan ja valon. Sitä ajatellessansa, tahi oikeammin niiden tunteiden vallitessa hänen sydämmessänsä, hän kyynelissään katseli Jeremiasta, joka istui siinä kasvoilla tunteellinen ilme, ja tähysteli kauniilla, suurilla silmillään miettiväisesti metsäistä luontoa.
Runeberg voi sen vielä löytää Suomen sivistyneen säädyn keskuudesta, katsella kansaa herraskartanon kuistilta ja tuntea kuitenkin monisataisten traditsionien lämmittävän henkäyksen kasvoillaan. Kivi, omana aikanaan, saattoi vielä löytää saman eheyden katsellen maailmaa töllin ikkunasta. Tuolla ylhäällä oli taistelu jo alkanut, traditsionit rikkoutuneet.
Niin oikukas ja omituinen on silloin meidän sieluelämämme, että se kuvattuna aivan häiritsee ja särkee kirjan eheyden. Ja turhaan koki Ellikin nyt selviytyä asiasta tekeytymällä välinpitämättömäksi Petteristä. Rakkaus oli hänessäkin saanut jo semmoisen voiman, ettei siitä enää päästy niin vähällä kuin sanomalla vain ynseästi minua tarkottaen jotta: "pitäköön Ikosensa!"
Sillä edellytyksellä voisi hänen mielestään vieläkin syntyä silta, joka toisi yhteen Aunuksen, Vepsän, Viron, Karjalan ja Kainuun: siis siinäkin suhteessa melkoinen laajennus suursuomalaisuuden houkuttelevien haaveiden maailmassa, jotka juuri tähän aikaan olivat suomalaisuuden muun riennon keralla nuorten patrioottien povissa heränneet. »Suomen silta!» Mikä liikuttava kaiku vanhoilta ajoilta sisältyykään noiden kahden sanan tulkitsemaan kansallisen eheyden ikävöimiseen, ainoaan, mikä meillä ei ole perustunut kansalliseen kompromissiin, joskin ehkä pieneen, helposti ymmärrettävään itsepetokseen!