United States or South Africa ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja niin oli kaikki poissa. Poissa äskeiset tutut kasvot, poissa sukulaiset ja ystävät ... poissa kaikki. Juna katosi tuonne kalliohalkeaman ta'a ja sinne katosi Alvar Lindströmkin. Miettiväisenä ja surullisena asteli vanha kapellimestari nyyhkivän rouvansa kanssa kotiinsa päin.
Ja niin tarkoin ne silloin haihtuivatkin, että kun niihin taas piti käsiksi käydä, katsoa töllistelivät ne nuorta Alvaria niin oudostellen kuin eivät ikinä olisi yrittäneetkään tuttavuutta tekemään sen vähemmän vanhoja tuttuja olleet. Ja silloin se Alvar raukka itkemään puhkesi ja itki niin katkerasti, että äitikin itkemään heltyi ja isääkin arvelutti tokko hänestä ensinkään lukumieheksi oli.
"Kyllä pojalla on soitannollista taipumusta ja kykyä tarkka korva ja hieno musikaalinen tunne, mutta hänellä on liian paljo itseluottamusta, liian paljo, nähkääs..." Näin kirjoitti Alvar Lindströmistä jonkun ajan perästä vanhan kapellimestarin hyvä tuttava Pietarissa, jossa hän jo muutamia vuosia oli tämän johdolla opiskellut.
Pitkä matka hänellä sentään ei ollut ... muudan Antipoffin kuuluisia rakennuksia oli lähellä ja sinne päin hapuili tuo ryvettynyt miesparkakin kuin vaiston viemänä. Kotvasen kuitenkin sieti ponnistella ennenkuin talon avonaisen portin kohdalle pääsi, siitä ra'ollaan olevalle ovelle osausi ja vihdoin himmeästi valaistuun eteiseen katosi. Tämmöiseksi se oli Alvar Lindströmin elämä nyt käynyt.
"Raittiusseuraltako?... Onko se Lindströmi mennyt raittiusseuraan?... Katsohan vain sitä vekkulia!... raittiusseuralta rahoja perii ja sitten Matliinskan luona viinaan juopi ... ei uskoisi sitä kälmiä!..." "En minä itse seuraan vielä kuulu ... vaikka tienestiä siltä olen saanut ... mutta parasta kait se olisi ... parasta olisi..." toimitti Alvar Lindström solahtaessaan ämmän lämpimään tölliin.