Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 14. kesäkuuta 2025
Kaiken tuon näin minä ainoastaan muutaman askeleen päässä itsestäni. Ah! Sehän oli minun vanhempieni asunto, ja minä en saanut olla siellä, lämpimässä ja ilossa, kaikkien noiden iloisten, juhlapukuisten vieraiden joukossa, enkä saanut maistella herkkuja tarjottimilta, vaan täytyi minun maata yksin, hyljättynä ja viluissani komerossani.
Voisitko sittenkin rakastaa minua, vaikka olisin julma sinulle? Voin. Jos emme esimerkiksi, voisi mennä naimisiin? Emmekö menisi naimisiin. Tarkoitan heti. Katso, minun täytyy jatkaa lukujani asua Helsingissä vanhempieni luona. Olen riippuvainen heistä. Voisitko odottaa Voisin. Minä olen puhunut sinusta äidilleni. Minä olen pyytänyt että hän sijoittaa sinut sisarensa luo maalle.
Olen sinulle suuressa kiitollisuuden velassa kun olet täyttänyt minun velvollisuuteni sisartani kohtaan ja häntä veljellisesti suojellut ja hoitanut. Menkäämme penkereelle vanhempieni luokse, niin siellä voit heille puhua, missä olette olleet; varmaankin olitte kävelyllä pitkän matkan tuolla puolen Hinnomin laaksoa."
"Niin, tuon luo menen mielelläni, mutta kuitenkin minusta tuntuu niin tuskalliselta, niin tuskalliselta, ett'en sitä saata sanoa; mutta samalla tunnen myöskin olevani niin kiitollinen! Muistele vain joskus minua Lysias ja tätä matkaamme ja keskusteluamme vanhempieni johdosta. Tee mitä vaan voit heidän hyväksensä, minä pyydän sitä. Jos vaan voisin pidättää itkuani, mutta minä en sitä voi!"
"Sinä, Totila, tunnet vanhempieni elämän kirouksen, sillä mehän olimme yht'aikaa Regiumissa kuningas Teoderikin asekoulussa Hildebrand-vanhuksen kasvatettavina." "Niin olimme ja rakastimme toisiamme kuin veljekset", sanoi kuningas. "Alussa olin minä vanhempieni kohtalon vuoksi arka, umpimielinen ja alakuloinen. "Mutta sinun päivänpaisteinen olentosi valaisi minunkin mieleni.
Lukkarin herrasväen ja vanhempieni välit olivat tärveltyneet, kylmenneet. Lukkarin rouvaa harmitti tyttärensä asia. Ilmi riitaa ei kuitenkaan voinut syntyä, sillä lukkari oli isälleni velkaa viisisataa kahdeksankymmentä kolme markkaa. Mutta sitä katkerammiksi kävivät mielet salassa.
"Verrata häneen, tahdoit sanoa," Lysias uudestaan kiivastui. "Sinulla on huonot ajatukset siitä vieraanvaraisuudesta, jota sait nauttia vanhempieni huoneessa ja jota muuten tiesit ylistääkin. Minä olen hyvänluontoinen mies, joka pidän sinusta enemmän kuin kenestäkään muusta ihmisestä en itsekään tiedä miksi; mutta näissä asioissa en kärsi ensinkään pilaa!
Elättäkööt ensin ne, jotka ovat siellä, taikka elättäköön kunta. Ei minulla ole vanhempieni perintöä yhtään penniä, eikä siitä pitäjästä ansaittuakaan, ja mistä he nyt ovat tietävinään, että olen varakas. Tuota minä olen pelännyt, enkä ole antanut sinne mitään tietoa, vaan ovatpahan urkkineet. Ne ovat kyselleet joltain, sanoi Reittu, vaan sinne pitää vastata, että se on valetta.
Tietoisuuteni vanhempieni rikoksista ja onnettomuuksista olivat aikaisin saattaneet minut tekemään päätöksen, että aina osoittaisin ahkeruutta ja tekisin hyviätöitä ... luulin ehkä siten voivani sovittaa kaikki vanhempieni erehdykset... Minusta tuli kunnianhimoinen ... minä tahdoin antaa lainatulle nimelleni monta vertaa suuremman ja kantavamman loisteen kuin minkä toverini saattoivat antaa omalle nimelleen... Mutta naisen toimintapiiri on rajoitettu, eikä hänen tarvitse ottaa montakaan askelta, ennenkuin häntä kohtaa este... Ainoastaan taiteen portti on hänelle yhtä avoin kuin miehellekin ... minä etsin sen portin ja uran, jonne se johti.
Vaikka minä siihen asti turhaan olin kärtellyt itselleni koiranpenikkaa koska sisareni oli saanut kissanpojan ei pyyntöni nyt kohdannutkaan vakavampaa vastarintaa, ei vanhempieni puolelta eikä Piekäisenkään, joka sanoi heti: »Saathan sen, rakin, kun vain jäänee». Olin varma siitä, että Otti jää, kun vain saa luvan.
Päivän Sana
Muut Etsivät