Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. kesäkuuta 2025
Tietysti teidän jäseniänne on mahtanut hirveästi kolottaa, koska ovat nousseet tuommoisille möhkäreille, vai kuinka? Onhan niitä kolottanut ja niitä kolottaa aina vieläkin öisillä, niin etten saa unta. Eikö se ole kumminkin vaikeata? Ei ole vaikeata ensinkään, hän hymyili, tuodessaan tarjottimella kahviverstaat kamarin pöydälle.
Kirstu ei ollut painava ja Topias ei ollut ruumiinsa rakennukselta huitukka, mutta kuitenkin hengästyi. Kätensäkin vapisivat, ett'ei tahtonut osata avainta lukonkaraan. Sydän löi oudosti ja hätäilemällä; rinnan alla tuntui kuin olisi hän tehnyt pahan, rikollisen työn, tuodessaan kirstun monivuotisesta olinpaikastaan kamariin.
Ruokaa tuodessaan sanoi ystävällisesti: »Siitähän se Jukke marisee, kun sinä et syö perheen pöydältä.» »Mielelläni sen tekisin, mutta tuo niin inhottavan taudin rohtojen katku on niin katkeran vastenmielinen, etten voi siinä hajussa syödä, en, vaikka mitä sanottaisiin», sanoi Antti vakavasti ja kääntyi syömään.
Tämän Arnold Beidermann ilman suurempaa vaikeutta tekikin; mutta tuodessaan onnettoman lelun takaisin, hän katsoi tilaisuuden sopivaksi sekaantuaksensa asiaan tytön puolesta, jota kuningattaren rikoksesta oli rangaistu, ja soimaeli siis itsevaltiaan vääryyttä ankarimmilla sanoilla, sillä uhri näet oli yksi lähetyskoulun entisiä opetuslapsia.
"Oletteko uskovainen?" kysyi emäntä, katsoen yhä terävämmin Tapania silmiin. "Ainakin tulemassa olen", sanoi Tapani ja hymyili. Emäntä lähti nyt noutamaan kahvia toista kuppia, ja sitä tuodessaan hymyillen ja loistavin silmin sanoi: "Vai uskovaiseksi tulemassa... Minäpä olen ollut jo lähes kolmekymmentä vuotta." "Mutta oletteko uskon pääruhtinasta nähneet koskaan kasvoista kasvoihin?"
Hän ihastui suuresti siitä luottamuksesta, jonka Livingstone oli osoittanut tuodessaan mukanansa perheensäkin. Sentähden hän tahtoi Livingstonelle näyttää koko maansa ja lupasi hänelle minkä paikan hyvänsä tämä vaan tahtoi asuaksensa.
He oleskelivat enimmäkseen kotona eivätkä juuri useammin menneet kylään kuin jos kirkkoon oli asiaa, kumpikin vuorostaan pyhäpäivinä. Tämän kertoi minulle Iida vastaukseksi kysymyksiini, laittaessaan reippaasti vuodettani yöksi ja tuodessaan raitista lähdevettä, josta kaikesta olin mielissäni.
Katsokaa, se on naisen käsialaa, sanoi hän sen tuodessaan ja vilahdutti kirjeen kuorta Ellin silmäin alaitse. Mutta Olavi tarkasteli rauhallisesti päällekirjoitusta eikä sanonut voivansa aavistaa, keneltä se voisi olla. Hän avasi, luki ja selitti sitten, että joukko hänen tuttaviaan herroja ja naisia Helsingistä on matkailijaretkellä ja aikoo pohjoisesta päin palatessaan kulkea tästä kautta.
»Se ovensuunpuoleinen uuni tahtoo aina häkää työntää, vaikka sen antaisi kuinka kauan riittyä», hän puheli vettä tuodessaan. »Olen siitä monta kertaa muurarille sanonut, mutta hän ei usko.» »Vai ei usko», vastasin, mutta ajatukseni askaroivat aivan toisaalla. Mitähän tytöt ajattelivat? Mahtoivatko tytöt arvata? Kuulivatko ne kuinka vereni löivät? Ja mitä ajatteli opettaja? Hän varmaankin arvasi.
Eikä sillä ole nytkään sen kanssa muuta yhteistä kuin se, jota hänen harteillaan pesivä pyhä lintunsa korppikotka ylläpitää laakson ja vuoriston välillä, täällä pesiessään, sieltä ryöstäessään, täältä vaaniessaan, siellä iskiessään, sieltä hakiessaan, tänne tuodessaan uhrinsa hänkin verisen karitsan, ehkä lapsenkin, jonka se tuolla ylhäällä raatelee ja syö.
Päivän Sana
Muut Etsivät