United States or Algeria ? Vote for the TOP Country of the Week !
Näin Vega-matkue oli suorittanut sen tehtävän, joka vuosisatojen vaivat oli hukkaan vienyt. Matkueen tiedemiehet runsailla kokoelmilla ja kokeilla varustettuina käänsivät sivistyneen maailman huomion Pohjaisjäämeren ja sen seudun luonnon suhteisin.
Hänen poikansa oli suorittanut kunnialla vaikean tehtävänsä, sitä ei kukaan voinut kieltää, ja, mikä oli vielä iloisempaa, hän, Yrjö, seisoi tuossa ilmi elävänä, voimakkaana ja iloisena, valmiina vaikka vuorta murtamaan ja lähtemään uusiin vaaroihin. Yrjö ei enää muistellut seikkailuansa, hän oli silmänräpäyksen lapsia.
Tuo viisas Miss Mills myöskin; tuo rakastettava, vaikka mailmaan kyllästynyt nunna; tuo pikkuinen, tuskin kahdenkymmenen täyttänyt patriarkka, joka oli suorittanut välinsä mailman kanssa ja joka ei millään lailla sallinut herättää nukkuvia kaikuja muistin onkaloissa; minkä hyvän asian hän teki! "Mr.
Niinpä hän jo alkoi huomata, että Inveraryn vankikomerosta karkaamalla, niin ihmeellinen kuin se yritys olikin, hän oli suorittanut vaikeasta tehtävästään vaan helpoimman osan. Ja jos hän uudestaan joutuisi vangiksi, ei hänen kohtalostaan enää ollut mitään epäilystä.
Ja äiti!... hän oli vielä vähän lihonnut, mutta se sopi hänelle hyvin. Ja Elisabet »on suorittanut keskikoulututkintonsa» oli hän sanomaisillaan mutta sanat tarttuivat kurkkuun ja hän sanoi sen sijaan: »miten pitkäksi hän on kasvanut!»
Nuorempi oli jo suorittanut tehtävänsä ja sillä aikaa kun vanhempi luki, katseli hän räiskivää ja paukkuvaa tulta uunissa sekä sitä kyllikseen katsottuaan silmäili ympäri huonetta, kunnes keksi kartanoikkunan alla olevalla kaapin päällä korkean leipäpinkan, johon kiintyi halukas katseensa.
Ei, hän on lähimmäisenä, ehkä ainoanakin tarkoituksenaan pitänyt ainoastaan oman vaiherikkaan elämänsä kertomisen; ja sen tehtävänsä on hän suorittanut vilpittömästi, koristelematta ja peittelemättä. Hän ei ole jättänyt vikojaan ja erehdyksiään soihmaamatta, samalla kertaa kuin hän ei ujostele omaa itseään kiitellessä, kun käytöksensä oli rehellinen ja todellakin kiitosta ansaitsi.
Mutta kun Heikki vihdoin kavahti ajatuksistaan, vuotivat kyyneleet virtanaan hänen silmistänsä, vapaasti, niinkuin ennen lapsuudensurujen kohdatessa keventäen ja lohduttaen. Lumet olivat sulaneet ja kesä täydessä voimassaan, kun Heikki oli matkalla vanhaan kotitaloonsa. Hän oli jo melkein suorittanut pitkän hevosmatkansa.
Jo samana kesänä hän oli saanut omasta mielestään ruhtinaallisen paikan ja palkan eräässä sanomalehdessä, kiivennyt siitä vähitellen lehden aputoimittajaksi, lueskellut siinä sivussa ja suorittanut kandidaattinsa. Mutta hänen aikomuksensa ei ollut suinkaan ollut jäädä sanomalehden toimittajaksi tai ruveta vähäpalkkaisia tuntiopettajan tai kollegan virkoja etsimään. Hänen halunsa paloi liikealalle.
"Tämä on tainnut aikanaan olla Ala-Hannulan niminen, nyt se on Hovila". "Jaa, Hovila, niin! Onko täällä Hovilan isäntä kotona?" "Ei, hän on mennyt markkinoille; tulee ehkä näinä päivinä kotiin." "Te olette varmaan hänen tyttäriänsä?" "En ole", vastasi Anna, joka oli suorittanut tilinsä Hovilaisten kanssa eikä huolinut enää sanoa kuuluneensakaan samaan perheesen.