Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 8. heinäkuuta 2025
Niin korkealle kuin se J. L. Runebergin, Z. Topeliuksen, Lars Stenbäckin, J. J. Wecksellin, Fredrik Cygnaeuksen y.m. kautta kohosikin, ei se kuitenkaan voinut estää selväjärkisimpiä isänmaan-ystäviä näkemästä, että Suomi tarvitsi oman suomenkielisen kansalliskirjallisuutensa, jos sen mieli koskaan kohota sivistyskansaksi. Myöskin suomenkielistä Maamiehen Ystävää hän neljännesvuoden toimitti.
Kun saisi vielä kerran sen nähdä, joskaan ei sinne asettua, nousta ylioppilastalon rappusia, istua lukusalin shakkihuoneeseen pehmeälle sohvalle ja selailla sanomalehtiä niitäkin oli siellä jo kaksi suomenkielistä jokapäiväistä ja niin suunnattoman suuria entiseen nähden! käydä Arkadiassa, nähdä Säätytalo ja Ateneum, mutta ennen kaikkea Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran uusi talo, ja olla läsnä sen kuukausikokouksissa, joihin hänen käsityksensä mukaan kaikki ne, jotka ovat suomalaisuuden parhaita, saapuvat toisiansa tapaamaan.
Helsingissä ilmestyi siihen aikaan kolme tuollaista lehteä. Hallitus oli sen julkaisija ja sitä lukivat ainoastaan ne, jotka virkansa puolesta tarvitsivat siinä julaistuja uutisia. Palstan täytteenä julaistiin siinä pieniä kirjoitelmia valtiollisista tapahtumista ulkomailla. Lehden suomenkielistä painosta ei ilmestynyt, sillä eihän tällaiset asiat kuuluneet siihen aikaan vähääkään itse kansalle.
Niitä oli yhteensä 139 ja asukkaita kaikkiaan 938. Nimissä huomaa monta, jotka silminnähtävästi ovat suomenkielistä syntyperää, kuten esim. Vuonna 1697 tuli vihdoin Ruotsista kaksi pappia ja joukko ruotsinkielisiä kirjoja. Suomalaisista ei enää ollut puhetta.
Mutta vasta sitten kun suomenkielisistä kouluista rupesi sivistynyttä suomalaista maalais-nuorisoa yliopistoon virtailemaan, voitiin syvemmässä merkityksessä puhua pääkaupungin suomalaistumisesta. Heistä syntyi se nopeasti taajeneva armeija, jota Snellman ynnä hänen lähin pääesikuntansa tarvitsivat uutta suomenkielistä Suomea luodakseen. Helsingissä hakattiin, maalle lastut lentelivät.
Myöskin oli hänen runollinen makunsa tällä alalla niin viljelty, valistunut ja pettämätön, että me vieläkin vain harvoin voimme lukea alkuperäistä suomenkielistä kirjateosta niin häiriytymättömällä esteettisellä nautinnolla kuin juuri Kalevalaa. Jos jotkut näistä ominaisuuksista olisivat puuttuneet Elias Lönnrotista, puuttuisivat ne tänäkin päivänä myös Kalevalasta.
Oksanen oli ennen-mainitussa promotsionirunossaan kehoittanut suomenkielistä runotarta, jonka hän oli taluttanut »Suomen suureen oppisaliin», istumaan nöyrästi Franzénin ja Runebergin runotarten jalkojen juureen, joilta sen oli opittava uuden ajan sivistynyt tapa ja sävy.
Täll'aikaa rovasti katseli isännän kirjakaapissa olevia kirjoja ja mielessään ihmetteli, kun siellä oli Kalevala, oli Kanteletar, Runebergin ja Kiven teokset sekä runsaasti muuta suomenkielistä kirjallisuutta, mutta ei ainoatakaan roskakirjaa.
Päivän Sana
Muut Etsivät