säveltaidetta

Päivitetty: 9. toukokuuta 2025

Torgerin kaupungista pois saanti oli helpommin sanottu kuin tehty. Kristianilaiset riistivät häntä kilvan puoleensa. Nyt oli juuri se aika, jolloin oli ruvettu harrastamaan kaikkea norjalaista, kun kerättiin polskoja ja kansannuotteja, stäfiä ja kansanlauluja. Tämä oli aivan uutta, tämä oli ensi kerta, jolloin talonpoikaissoittaja oli siellä. Nyt häntä kuletettiin ympäri; hänen polskoillensa tahdottiin kirjoittaa sävelet, häntä kutsuttiin puolisille ja iltasille ja hänelle juotiin maljoja. Sanottiin hänen olevan yhden niistä, jotka nyt perustavat norjalaista säveltaidetta. Torger oli ihan hurmautuneena kaikista näistä ylistyslauseista, hän oli kuin juovuksissa aamusta iltaan. Ei hän koskaan ollut ajatellutkaan ihmisiä niin hyväntahtoisiksi. Ne tarjosivat hänelle isot rahat, jos hän ottaisi soittaakseen Klingenbergillä ja muissa paikoissa koko syksyn, ja suurella vaivalla saivat hänet Kari ja Jon siihen suostumasta estetyksi. Mutta nyt tahtoi hän soittaa rahaa kokoon uudeksi viuluksi Jonille ja sitte matka-eväspussia varten. Ole Bull lupasi auttaa häntä sillä ehdolla, että Torger seuraavana päivänä lähtisi matkalle. Huone oli täpötäynnä väkeä sinä iltana kun Torger soitti. Oli ilmoitettu että hänen poikansa saisi tulot. Torger soitti niin, että oli kuin kosken vaahto olisi kuohunut hänen ympärillään, ja Jonin viulu houkutteli monta kyyneltä ihmisten silmistä. Seuraavana päivänä seisoi Torger viulu, jonka Ole Bull itse oli valinnut, sekä 200 taalaria rahaa kädessä, ja molemmat hän antoi pojallensa. Tämä oli hänen elämänsä uljain hetki. Mutta Kari itki erotessaan pojastansa, eikä tahtonut saattaa hänestä luopua. Viimeinen mitä hän kuiskutti Jonille oli: lupaa minulle yksi asia, Jon.

Kristofer Janson - Lumottu