Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. lokakuuta 2025
Minä koetin sulautua siihen luonnon mielialaan: koetin olla haaveileva, runollinen ja virkoin: "Miten ihana on Pohjolan kesä." Petterikin tuli runolliseksi. Hän puhui, järven tyyneyttä ihaillen: "Nyt siellä olisi hyvä laskea selkärihmaa... Ei tuuli häiritseisi ja vene näyttäisi täältä katsoen ikäänkuin olevan vedestä irti." "Niin... Miten ihanaa se olisi", sulin minä edelleen. Syntyi äänettömyys.
Hän sanoi »runollinen», mutta huomasi kohta, että sitä sanaa talonpojat eivät ymmärrä ja rupesi toisella tavalla selittämään, kuinka hauska oli ennen katsella niittomiehiä ja haravaväkeä, mutta nyt se ehkä kaikki häviää tuon ratisevan koneen tieltä. Miehet myöntelivät ja hän itsekseen ilostui, että oli aivan odottamatta löytänyt tien tuohon hienoon yhteisyyteen itsensä ja heidän välillään.
Ollen luonnostaan hento ja runollinen ei hän tuntenut näitä tunteita niin selvästi, että olisi voinut ne sanoihin pukea, mutta ne elivät hänen mielessään tunnonvaivojen tapaisina, jotka etsivät lievennystä herättämällä eloon oudon vieraan hänen lapsellisessa sydämessään: miehuullisen uhkamielisyyden.
Lintujen laulu tuntui toiselta kuin ennen ja oli kuin olisi tyynille järven selille ja metsiin ja kaikkialle ilmestynyt joku aivan uusi runollinen tunnelma. Niin kului päivä, toinen. Olin iloinen, onnellinen, herttainen ja kaikille hyvä. Mutta jo alkoi sieluun ilmestyä uuden tuttuni, Petterin rauhallinen kuva.
Minkätähden? Sentähden että Kalevalan runollinen ulkoasu ei ole atlantilainen, joten sen atlantilainen sisältö on siitä esille haettava. Kalevalan runot ovat lauletut arjalaisella ajalla, arjalaisille kuulijoille, ja sen katsantokanta on arjalainen, olkoon se muutamissa osissaan kuinka vanha tahansa.
Useissa kohdin alkusoinnullinen ja kauttaaltaan runollinen kehotus kuuluu: »Puolentoista kuukauden paikoille sitten päättyi siis J:nilta julkisen viran toimitus.
Kolme luonnosta kirjoitettuansa, kirjoitti hän kirjeen puhtaaksi: Se oli runollinen, avomielinen, koruton, kuten aina puhtaan nuorukaisen kirje. Hän kirjoitti urheilusta, luonnosta, kirjallisuudesta, kiitti minua kirjeestä. Kirje oli yhtä nousua. Minä ylenin sitä lukiessani. Sen lopussa oli hän tulkinnut seuraavat runolliset, koruttomat mietteensä: "Mutta nyt lähenee syksy.
Yht'äkkiä hyökkäsi suunnaton parvi lentokaloja laineista ja lensi toiselta aallon harjalta toiselle. Mikä runollinen, lumoava näky! Niinkuin lukemattomat jalokivet välähtivät ne nousevan auringon valossa, ja kerta toisensa jäljestä uudistui tuo soma näky. Parvi tuli yhä lähemmäksi suoraa päätä laivaamme kohti.
Hän iloitsi siitä että kukaan ei aavistanut, miten runollinen tunne-elämä piili tuon jäykän kuoren alla, jossa päinvastoin olisi luullut ajatusten ja tunteitten olevan yhtä hyvässä järjestyksessä kuin kirjojen ja paperien hänen laatikoissaan.
Tämähän on nyt taas tuollainen runollinen tuokiokuva... Asema kävi vielä selvemmäksi, kun eräs ystävistäni, jossa oli kirjailijan vikaa, rupesi lukemaan ääneen runoa, jonka hän edellisenä yönä oli kirjoittanut... Juna lähti asemalta kaupunkiin vasta kello 4 aamulla. Siihen asti oli meidän joko istuttava venheessä tai käveltävä rannalla. Ei se tahtonut tuo »tunnelma» oikein koko yötä kestää.
Päivän Sana
Muut Etsivät