Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 4. lokakuuta 2025
Rouva Moes tuskaili ja kiukkusi kunnes hän sairastui ja Feden täytyi hoitaa häntä. Mitä minuun tuli, meni pieni talouteni, jonka niin kauan olin omistanut, samaa tietä kuin kello "Margery" oli mennyt. Talvi läheni, päivät lyhenivät ja pimenivät ja yöt kävivät yhä kolkommiksi.
Ei ollut epäilemistäkään, ett'eivät ne muinoin olisi kuuluneet korkeasukuiselle perheelle, vaikka rouva Moes nyt oli holhouskartanossa. Ajattelin, mitä hän sanoisi Kor raukasta, jos Fede tyytyisi tulemaan hänen vaimokseen. Fede seisoi pöydän luona ja silitti voileipiä. Kor unohutti minut katsoakseen häneen samoin kuin minä katselin häntä sinä päivänä, jona Stefan niin äkkiarvaamatta astui sisään.
Hän on kuollut ja elää jälleen. Seuraava päivä oli Feden lupapäivä, ja iltapäivällä kuljimme yksissä Westminsterin ja Ludgatemäen välillä olevia häliseviä ja jyriseviä katuja, jotka saattoivat minua arvelemaan, löytyikö missään enää hiljaista ja rauhallista tietä. Rouva Moes, joka oli syntynyt Lontoossa, eikä mielellään kulkenut jalkaisin, ajoi edeltäpäin yhteisvaunuissa.
Ei kukaan tahtonut kuulla puhuttavankaan muuntamisestani omaan kotiin, ennen Korin ja Feden naimista, koska sen jälkeen tulisin asumaan heidän luonaan ja viettämään Stefanin kodissa ainoastaan kolme neljä kuukautta vuodessa. Täten päätettiin kaikki jokaiselle mieliksi, ainoastaan rouva Moes oli tyytymätön.
Pienestä yliskamaristani Westminsterissä en myöskään ollut hänelle kertonut. Ensin tulin levottomaksi, vaan mitäs levottomuuteni hyödytti? Hän tiesi kyllä mistä saisi tietoja minusta ja herra Moes lupasi olla kotona seuraavana päivänä, vaikka se oli Pitkäperjantai, siksikuin Stefan oli käynyt siellä asuntoani kysymässä. Hauska oli tänä iltana kulkea kotiin Feden ja Korin seurassa.
"Tunnen itseni jo terveemmäksi, rouva Moes", sanoin. "Jättäkää minut yksin, lapseni, niin kyllä virkistyn siksi kuin teetä juodaan. Se on vaan kevätilma, joka raukaisee minua." Kor pudisti päätään mitään virkkamatta, istautui viereeni ja koetteli valtasuontani. Pieni huone näytti minusta aivan uudelta, ikäänkuin en sitä koskaan ennen olisi nähnyt.
Ajattelin Koria; vaan hän ei tähän aikaan voinut tulla, ja paitsi sitä tunsi hän portaat yhtä hyvin kuin herra Moes ja minä, jotka unessakin kompastumatta olisimme voineet kulkea niitä ylös ja alas.
Herra Moes, joka muutamia kuukausia oli ollut sällinä luonamme, otti työhuoneen semmoisena kuin se oli, toivoen parantavansa liikettä, vaan ei vielä voinut muuttaa taloon. Hänen luonaan asui setänsä vaimo, rouva Moes, joka oli leski, ja hänen lankonsa tytär Fede. Hän epäili antaa heidän muuttaa niin pieniin huoneisin, jotka tuskin olivat riittävät enolle ja minulle.
"Fede hyvä", sanoi rouva Moes, "sinä minua todellakin kummastutat, onhan tuolla lautakolla aina hajusuolaa, joka on kylliksi väkevää virkistämään neiti Margeryä, jos et, herttaiseni, päättömäksi olisi mennyt. Sunnuntaina haistaessani sitä kirkossa nousivat kyyneleet silmiini ja pappi luuli kyllä saarnansa liikuttavan minua, mutta siinä hän erehtyi, sillä en niinkään helposti tule liikutetuksi."
Sitten istautui hän pöytään vierelleni. Jok'ainoa liikuntonsa ja sanansa johdatti mieleeni jotakin hänen entisistä tavoistaan jonkun silmän-, suun- tahi käden-liikunnon joka muistutti Stefan pojasta. "Vai on eno Simister kuollut!" sanoi Stefan. "Niin", sanoi herra Moes, "hän kuoli kymmenen tai yksitoista vuotta sitten.
Päivän Sana
Muut Etsivät