Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. kesäkuuta 2025
He eivät siis merkitse mitään, tahdotko sinä vielä viidennen, yhden onnettoman raukan vielä lisäksi?" Mutta Mathieu sulki hänen suunsa tulisella suutelolla. "Ole hiljaa, minä olen pöllö ... oh, nuo toiset, naurakoot he vaan meitä ja halveksikoot. Sinä olet oikeassa, me olemme kaikista viisaimmat kuitenkin."
Hän muisti hyvin Norinen lapsen, vaikka hän oli tusinoittain vienyt lapsia löytölastenkotiin; mutta hän muisti nyt hyvin erityiset yksityisseikat, että Mathieu oli kyydinnyt häntä ja asiat, joista he olivat puhuneet. Hän oli muuten nähnyt saman lapsen viisi päivää tämän jälkeen Rougemontissa, jonne hänen hyvä ystävänsä sairaanhoitajatar oli vienyt sen täysihoitoon rouva Loiseaun luokse.
"Se ilahutti minua niin sanomattomasti, että sinä lepäsit. Nyt sunnuntaina on minulla vaan yksi ilo nimittäin saada olla makuuhuoneessa koko aamun ja viettää sitten koko päivän sinun ja lasten kanssa." Mutta sitten huudahti Mathieu hämmästyneellä ja katuvaisella äänellä: "Ai... Minähän en ole suudellut sinua!"
"Teidän nimenne on Norine, tyttöseni, siinä kaikki, mitä minun tarvitsee tietää. Minä sijoitan teidät heti, kun olette saanut kapineenne huoneesen. Te olette kaunis kuin pikku enkeli, ja minä olen jo varma siitä, että meistä tulee hyvät ystävät." Vasta viiden päivän perästä tuli Mathieu tervehtimään Norinea ja kuulemaan, miten hän viihtyi rouva Bourdieun luona.
Seuraavana päivänä muistelivat he nähneensä Morangen, mutta eivät olleet aivan varmat siitä, että se todellakin oli Morange, tuo äänetön herra, joka oli likistänyt heidän käsiään ja itkenyt. Mathieu oli myöskin muistavinaan, että Constance oli kirkkomaalla tullut hänen luokseen ja sanonut muutamia sanoja riemuitsevan vahingonilon salama silmissään. Mitä hän oli sanonut? Sitä hän ei tiennyt.
Mathieu ja Marianne, jotka eivät olleet tahtoneet edes tässä iloisessa tilaisuudessa esiintyä ilman surupukua, tulivat vihdoinkin iloisemmiksi pienokaisen kehdon ääressä. Alkutalvesta oli uusi onnettomuus kohdannut perhettä. Blaisen pikku Christophe oli kuollut kurkkumätään.
Kun Mathieu vavahdellen vetäytyi taaksepäin suutuksissaan siitä, että hän näytteli sellaisen miehen osaa, joka hylkää viehättävän naisen, luuli Sérafine, että hän aikoi vielä kerran kieltäytyä, ja hän pani äkkiä pienen, lämpimän kätensä Mathieun huulille. "Hiljaa, he tulevat. Ja minä en tarvitse mitään tohtori Gaudea, kuten tiedät."
Mutta se ei ollut enään rakastajatar, puoliso, jota hän syleili, vaan joku toinen, passiivinen olento, joka alistui elämään ainoastaan hänen huvikseen, ja ennen kaikkea tuntui Mathieustä, että Marianne ei ymmärtänyt häntä, vaan ihmetteli hämmästyneenä, minkätähden hän oli sanonut kaiken tämän. "Enhän minä vaan suututtane sinua, lemmikki?" sanoi Mathieu sitten äänellä, jonka piti olla leikillinen.
Mathieutä kummastutti se, että Sérafine näytti niin vanhalta; tuntui siltä kuin ne kuihtumisen oireet, jotka Mathieu jo oli huomannut, olisivat äkkiä voittaneet ja peittäneet hänen kasvonsa tuhansilla rypyillä.
Saatuaan Janvillen ihmettelemään koulussa saavuttamaansa edistystä, oli hän nyt alkanut ilmaista sellaista vastenmielisyyttä kaikkeen ruumiilliseen työhön, että isä oli päättänyt tehdä hänestä pariisilaisen, kuten hän sanoi. "Vai niin, te olette nyt siis tehnyt päätöksenne", sanoi Mathieu, joka tunsi asiat.
Päivän Sana
Muut Etsivät