Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 14. heinäkuuta 2025
"Ei löydy onnettomuutta, joka olisi niin kauhea, kuin pelko siitä", sanoin minä, "ja Pandoran rasian pohjalla löytyy aina joku toivo jäljellä". "Aivan niin, herra kirjailija, ja tämän selvittämiseksi minä tahdon kertoa erään uutisen.
Tässä istut nyt, sanoin itselleni, sinä, kirjailija, jolla on taipumusta hermostumaan ja jonka ruuansulatus on huonossa kunnossa, ja kuitenkin olet syönyt kuin merimies tai maanraataja. Sinä olet rasittunut hyöriessäsi ja pyöriessäsi parin viikon aikana kuin poikanulikka.
Mutta tässä asiassa on sananvalta myös eräällä toisella: kirjailijalla itsellään. Hän se lopulta ratkaisee asian; älkäämme unohtako, että hän on mies parhaissa voimissaan. Ja hän on kerran lausunut tämän kirjoittajalle: kirjailija on kuin metsän otus, joka voi tuttuja seutuja ja entisiä jälkiään kiertää, mutta myös saattaa oikasta suoraa tietä uusille maille.
Freyn, luentoja, mutta ihaili suuresti toista, prof. Herman Grimmiä, ja miltei kadehti minua senjohdosta, että silloin tällöin olin kutsuttu hänen luokseen päivällisille. Kun me eräänä päivänä puhuimme Tanskasta, ja minä kerroin hänelle piirteitä sen korkeasta kulttuurista, kysäsi hän tunsinko kirjailija Gjellerupin.
Kuolematoin poesia naisen ja miehen välillä on yhtä elävä, yhtä tuores nyt, kuin se oli edenin kukka-tarhassa. Muuan mainio kirjailija puhuu siitä vapaudesta, jonka mies saavuttaa, kun hän on löytänyt elämänsä johdattajan. Hänen ei tarvitse enää olla kohtelias ketään muita kohtaan kuin häntä, hänen ei tarvitse pitää lukua muiden hymyistä tahi harmista.
Jos joku kirjailija taiteellisessa muodossa saa meille kerran jotakin arvokasta sanotuksi, on esteettisesti jotenkin yhdentekevää, onko hän kotoisin kansan »syvistä» tai korkeista kerroksista. Kenen pistäisi päähän nimittää esim. Maksim Gorjkia kansankirjailijaksi?
Te kirjailijat olette sentään siitä onnellisia, että te pääsette kaikesta syntinne tunnustamalla. Suuri kirjailija hymyili homeerisesti. Kukin itsensä pappi, hän sanoi. Eikös sitä siihen pitäisi kaikkien ihmisten tulla? Vai kuinka, sinä vanha tolstoisti? Taidat sinä olla yhtä paljon tolstoisti kuin minäkin.
Hänellä ei alussa ollut mitään suuria toiveita kirjoistaan, kirjaileminen oli hänestä ainoastaan hupainen ja tuottelias ammatti, jonka hän oli itselleen valinnut. Menestyksensä viekoittelemana oli hän sitten kuulustellut turhamaisuutensa ääntä, joka hänelle vakuutti, että hän oli kirjailija.
Santerre kielsi sanoneensa niin, ja Valentine otti kirjan ja haki sen paikan. "Niin, mutta minä olen estänyt hänen saamasta lapsia", sanoi kirjailija epätoivoissaan. "Sellaista me kaikki estämme", huudahti Valentine, "se ei ole mitään sankarimaista, se on poroporvarillista.
Vielä on minun mainittava pari pientä nekroloogia, jotka Mérimée kirjoitti v. 1851 Revue des deux Mondes'een, toisen (helmikuussa) kirjailija Théodore Leclercq'istä (k. 15 p. helmik. 1851) toisen (elokuussa) Revuen 28 vuotiaasta, tapaturmaisesti kuolleesta arvostelijasta Alexis de Valon'ista (k. 20 p. elok.). Molemmat huokuvat mitä lämpimintä ystävyyttä ja kuvaavat kukin osaltaan Mériméen ritarillista luonnetta. Jälkimäisessä kiittää hän etupäässä terävän arvostelijan itsenäisyyttä ja vapaamielisyyttä, edellisessä luonteen hyvyyttä, iloisuutta ja häveliäisyyttä sekä kirjailijan lahjoja. Leclercqistä puhuessaan ei hän myöskään malta olla sivumennen koskettelematta valtiollisia oloja. "On commence
Päivän Sana
Muut Etsivät