United States or Germany ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kerrassaan huudahti Ojamylläri hänen seljän takana: "Petti, liehui, ryökäle! Anna, varastettu lapseni, takaisin!" Peljästyen käännähtihe Anna ympäri, vuoteella istui Antti, kädet nyrkissä sekavin silmin ja vaahto suussa. Yhä raivokkaammin alkoi hän hourailla, korkeammalle nousi viha viha Kirja-Tiitsua vastaan, niinkuin Anna nyt ymmärsi hänen viimeinen voimansa oli loppua tuossa taistelussa.
"Tosi, tosi, eiköpä niin liene", vastasi tuo häpeemätön, "ja jos naiset minua vanhaksesta eivät olisi vihanneet kurko hänen tiesi, mistä se tulee! olisin jo aikaa akoittunut mies". Molemmat astuivat tupaan. Ojamylläri lykkäsi salvan oven eteen pelokasta Kirja-Tiitsua karsi sitä nähdessä helppo väristys, ja hän ei rauhoittunut ennenkuin vanhus pyysi hänen painaa puuta.
Juuri päin vastoin, vanhus oli entistä jyrkempi, ja kun Jaakko neljän viikon kuluttua kaupungista antoi jättää isälle ja äidille hyvästi, käski Ojamylläri hänen, "jättää hänet rauhaan sellaisista narrikoimisista". Vielä paremmin: eräänä päivänä varoitti hän Kirja-Tiitsua ja käski hänen välttämättömästi alkaa kosimis-asiaansa.
"Amen!" lausui Liisa ja laski siunaten kätensä lasten pään päälle. Vielä kauan elivät Jaakko ja Anna Ojamyllyllä, äitiänsä kunnioittaen ja lapsiansa Jumalanpelvossa kasvattaen sekä raamatun sanaa: tehkäät hyvää niille, jotka teitä vihaavat Sutlepan Rietua ja Kirja-Tiitsua kohtaan noudattaen. "Niin tosiaankin, kuinkas heidän kävi?" "Eikö työtä myöten palkka?"