United States or Aruba ? Vote for the TOP Country of the Week !
Työ alkoi uudestaan. Ankkuriveneen avulla kettingit höllitettiin ja ankkurit viimein lähtivät lujista pitimeistään. Kello löi neljännestä yli yhden Birkenheadissä. Lähtöä ei käynyt toistaiseksi jättäminen, jos tahdottiin laskuveden muassa mennä ulos. Kapteini ja luotsi menivät komentosillalle. Eräs luutnantti astui potkurin, toinen ratasten merkin-antolaitoksen viereen.
Mutta toisella rannalla sitä vastapäätä purettiin juuri toista vielä suurempaa englantilaista kivihiili-alusta, vivut vinkuivat, kettingit kolisivat, kantoivat notkuvin polvin raskaita säkkejään kumaraselkäiset, kiiltävät mustat miehet.
Mutta pakovesi oli jo menemässä, ja Hudsonin suulla oleva kari esti Great Easternin etemmä pääsemästä. Siis oli pysyminen aavalla merellä seuraavaan päivään. Vielä yhden päivän odotus! Kello 4,55 heitettiin ankkuri luotsin käskystä. Kettingit huilasivat klyysien läpi jyrinällä, jota sopi verrata ukkosen jyrinään. Jopa hetkeksi luulin myrskyn ärjähtävän.
Ei tarvinnut muuta kuin päästää höyryä kattiloista sen sylintereihin, niin heti saatiin melkoinen voima, jota saatettiin suoraan käyttää vintturin lukuttamiseksi, jossa kettingit olivat kiinni. Niinpä tehtiinkin. Mutta kone oli riittämätön, niin voimakas kuin olikin. Täytyi siis tulla avuksi.
Nyt vasta äkkäsin ihmetellen, että niiden kettingit, samoin kuin touvien toinen pää, olivat kiinni syvälle kallioon upotetuissa valtaisissa rautapulteissa. Oo-ii-oo! Maailma loppuu, maan rautavitjat ratkeavat. Oo-ii-oo! Pelkäsivätkö he, että Kaaoksen tuuli kaataisi heidän talonsa ja että Jumalan myrsky veisi koko heidän saarensa mukanaan? Tuo tuntui mielestäni jo tuiki lapselliselta.