United States or Gibraltar ? Vote for the TOP Country of the Week !
Virkamies oli melkein yhden ikäinen Harlow'in kanssa, mutta tämä jättiläinen se piti kaikkia ihmisiä keskenkasvuisina. Kovin hän todellakin luotti omaan itseensä eikä peljännyt ei niin ketään! "Kukas minulle mitä saa? Löytyykös maailmassa ketään semmoista ihmistä?" kyseli hän, ja ala sitten äkkiä nauramaan lyhyttä, mutta kajahtelevaa hohotusta.
Kurppia kohtasin usean kerran, mutta niistä en suuria välittänyt, minä kun tiesin että koivikkoa kestää melkein Harlow'in kartanoon saakka, aina hänen puutarhansa aitaan. Sinnepäin minä painuin, vaikk'en ymmärtänyt, kuinka minä pääsisin itse kartanoon. Jopa rupesin epäilemään, sopikohan muka minun tunkeutua sinne, koska äitini oli suuttunut uuteen isäntäväkeen.
Tuon yleisen järkähtämättömän vieromisen, moitteen, minkä olin huomannut Harlow'in kuolinpäivänä, olin nytkin näkevinäni kaikkien kirkossa-olijain kasvoilla, kaikissa heidän liikkeissään, heidän katseissaan, mutta vielä hiljaisempana, vielä kylmempänä.
He olivat kumpainenkin tulleet kuistille ja heihin nyt kädellään osoittaen ispravnikka rypisti toista kulmakarvaansa ja saaden huolettomille kasvoilleen hetkeksi ankaran näyn, kehoitti talonpoikia "kuuliaisuuteen". Olisi tämä kehoitus hyvin saattanut jäädä poiskin, sillä sen hiljaisempia naamoja kuin Harlow'in talonpojilla oli, ei ole luullakseni maailmassa missään.
Ja tätä puhui minulle kuka?! Wolodka Sletkin, roisto, perk..." Harlow'in ääni katkesi. "Entäs tyttäret? Entäs he?" kysäsi äitini. "Minä yhä vaan kärsin", jatkoi Harlow kertomustaan. "Ja katkeralta tuntui minusta, voi kuinka tuntuikaan katkeralta ... ja hävetti minua kanssa. En olisi tahtonut Jumalan päivää nähdä.
"Tulin saamaan lähempiä käskyjä. Ilman väkeä ei siellä saa mitään aikaan. Jeskovon talonpojat ovat säikäyksestä menneet piiloon." "Entäs Harlow'in tyttäret?" "Ei ne saa mitään aikaan, nekään, juoksevat päättöminä ihan ... huutavat... Mitäs hyötyä siitä lähtee?" "Onko Sletkin myös siellä?" "Siellä on. Ulvoo pahemmin kuin kukaan muu, mutta ei hänkään saa toimeen yhtään mitään."
Pitihän näet vaan tämän sanan lähteä pyörimään hänen kielellään. "Herra Bitshkow!" virkoin minä. "Ajatelkaa toki mitä te sanotte!" Mutta hän räkätti yhä edelleen, hyppien ja kiemuroiden aivan Harlow'in edessä... Ja pehtori emäntäpiian kanssa viipyi vaan. Minua rupesi peloittamaan. Puhellessaan äitini kanssa oli Harlow tyyntymistään tyyntynyt ja vihdoin kokonaan tyytynyt kohtaloonsa.
Hän käänsi hieman päätänsä ja minä tunsin hänessä Eulampia Harlow'in. Tunsin hänet heti kohta, en epäillyt rahtuakaan, eikä siinä ollut epäilemistäkään. Sellaisia silmiä kuin hänellä, ja erittäinkin sellaista huulten asua ylpeätä ja tunnokasta, en ollut nähnyt kellään. Hänen kasvonsa olivat pitemmät ja laihemmat kuin ennen, iho tummempi, siellä täällä rypyissä.
Hän läksi ulos ja minä perässä. Anna Martinowna rupesi nopeasti ja ikäänkuin harmissaan korjaamaan pöydältä. Kynnyksellä käännyin ja kumarsin hänelle, mutta hän ei ollut huomaavinaan kumarrustani, myhähtihän vain entistä häjymmin. Minä otin Harlow'in vävyltä hevoseni ja läksin taluttamaan sitä päitsistä.
Kaksi sisäpiikaa tuli huoneesen ja seisattuivat pyyhkimet kädessä Harlow'in eteen. He eivät nähtävästi voineet käsittää, miltä puolen heidän piti käydä käsiksi tuommoiseen likakasaan. "Pois minut ajoivat, rouva hyvä, pois ajoivat", kertoeli sillä välin Harlow. Pehtori tuli takaisin tuoden mukanaan suuren villaisen peitteen. Hänkin pysähtyi neuvotonna.