Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. kesäkuuta 2025
Yleensä mainittiin molempien nimiä yhdessä, sillä aina niin lepo-aikoina kuin taisteluissakin nähtiin Hanno Fredrikin seurassa, niin että nämä eroamattomat ystävät saivat ristiretkeläisiltä nimet "Kastor ja Pollux".
Turhaan koetti Hanno kieltää syytöksen todellisuutta, turhaan heikontaa sitä selittämällä, että sotanuija, jonka hän avuksi rientäessään oli viskannut vihollista kohti, oli pahaksi onneksi sattunut ystävään. Turhaan Fredrik uudisti syytöksensä ja vaati petollista ystäväänsä taisteluun, Jumalan tuomioon.
Mutta salaa mietti Hanno kostoa ja tuumaili miten voisi häiritä rakastavien onnea ja estää heidän muutaman kuukauden perästä tapahtuvaa yhdistystänsä, samapa sitte vaikka saisi sen aikaan rikoksellakin nuorukaista kohtaan, joka aina oli ollut avosydämminen hänelle ja luottanut häneen.
"Muutaman päivän kuluttua lähden Regensburgiin, johon ristiretkeläiset kokoutuvat." Fredrik hillitsi väkisin kovan tuskansa ja ojensi, itse toisaalle kääntyneenä, kätensä Hannolle. "Voi hyvin," vastasi hän soinnuttomalla äänellä, "voi hyvin, sinä onnellinen. Oi, jospa saisin seurata sinua!" "Josko saisit?" toisti Hanno ivallisesti, olkapäitään kohottaen.
Silmänräpäyksessä hypähti nyt Fredrik, joka oli pikaisesti tointunut huumauksestansa, kaatuneen luo, painoi polvellaan hänet maahan, pisti miekkansa kärjen hänen rautakauluksensa rakoon ja huusi kovalla äänellä: "Hanno von Rechberg, Jumala on antanut henkesi minun käsiini; tunnusta vikasi ja niin totta kuin Jumala on antanut oikeuden voitolle minä lahjoitan sinulle kurjan henkesi, että sitä käyttäisit katumukseksesi!
Tärkeät sanat olivat lausutut, ja vaikka Hanno kyllä odottikin semmoista vaikutusta houkutuksistansa, onnistui se kuitenkin niin äkkiarvaamattoman pian, että hän, vaikka olikin huono mies, ehdottomasti tunsi itsensä liikutetuksi. Jonkinmoinen pyhä kauhu masensi hänet; sitte läksi hän huoneesta vastaamatta sanaakaan, vaan sydämmessänsä iloiten vehkeensä onnistumisesta.
Vähitellen johtui hänen mieleensä heinäkuun kymmenes päivä keisarin kuolema tappelu muhamettilaisten kanssa; äkkiä muisti hän kohtauksen Rechberginkin kanssa ja yhä enemmän selveni hänelle, että se olikin Hanno, joka sotanuijallaan haavoitti häntä, saattaen hänet surman suuhun.
Kiiruusti tahtoi nyt Hanno käyttää hyväkseen saavutettua voittoansa ja uudella iskulla saattaa vastustajansa haudan omaksi; riemuiten hypähti hän eteenpäin, mutta sotkeutui hillitsemättömässä nopeudessaan äkisti kannuksiinsa, kompastui ja kaatui ihan pitkällensä maahan.
Koko seudun ritaristokin iloitsi nuoren kreivin onnellisesta palaamisesta ja kaikki riensivät siitä iloansa osoittamaan. Ainoastaan Fredrikin läheisin naapuri Hanno von Rechberg ei ollut vähääkään hyvillänsä kuolleeksi luullun ylös nousemisesta, sillä kauhistuen huomasi hän, että hänen vehkeillensä oli tullut loppu ja että hän nyt oli saava niistä rangaistuksen.
Silloisen tavan mukaan ei Hanno uskaltanut epäytyä semmoisesta taistelusta; mutta hän ei sitä toivonutkaan, sillä hän oli urhollinen sekä ruumiinvoimiltaan ja aseihin tottumukseltaan täydelleen Fredrikin vertainen.
Päivän Sana
Muut Etsivät