Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. lokakuuta 2025
Oli taas kuin olisi toivonut, että raha löytyy. Ja hän alkoi kiireellä puuhata tavaroitaan kokoon ajattelematta ja tajuamattakaan oikein, mistä oli ollut kysymys. Mutta kun hän meni saliin hakemaan nuottejaan, kuuli hän forstmestarin työhuoneesta kova-äänistä ottelua isän ja forstmestarinnan välillä. Ja hän pysähtyi kuuntelemaan hämmästyneenä.
»Esiin kaikki, mitä teillä, neiti Vange, on mielessänne», jyrisi forstmestarin ääni. »Mutkittelematta ja kursailematta!» Eikä auttanut neiti Vangen herranen-aika, eivätkä vakuutukset Jumalan tietävän, ettei hän ollut Esteristä ajatellut mitään pahaa.
Forstmestari hätkähtäen nousi istumaan, ja hänet valtasi hämmästys nähdessään aivan toisen Esterin kuin oli odottanut: Esteri loistavassa, aistikkaassa puvussa, maaten keinutuolissa kädet pään takana, silmät puoliummessa, kaunis kuin lumous. Forstmestarinna jo hymyili ja oli aivan kuin hän olisi odottanut jotakin ilmestystä. Mutta forstmestarin kulmat kupristuivat, ja katse muuttui tuimaksi.
»Juuri sen vuoksi, että minä olen häntä rakastanut, on minulla oikeus hänet kirota!» huusi forstmestari keskeyttäen forstmestarinnan rukouksen. Esteri syöksyi saliin ja riensi juosten forstmestarin työhuoneen ovelle, vaan pysähtyi äkkiä ja nojausi ovenpieltä vasten kalmankalpeana ja silmät ummessa. Hän ei ollut rohjennut tähän asti astua äidin kuvan eteen.
Mutta», jatkoi Rautiainen kääntyen forstmestariin, »minä pelkään että tämä neiti Esterin yleistä ja suurta hämmästystä herättänyt innostus ei ole mitään ohimenevää penikkatautia, vaan että se on raivaava herra forstmestarin, meidän kilvettömän aatelismiehemme, ylhäiseen valkopäähän melkoisen klanin.»
Esteri jäi katsomaan hänen jälkeensä kuin kysyen itseltään: Kuka on tämä herra, jonka ryhti ja ääni on kuin pelätyn ja kunnioitetun forstmestarin ja tukka valkoinen kuin kesäyön ukolla, jonka hopeasuortuvat hänen otsaansa koskettivat, kun hän istui hänen sylissään pää hänen olkaansa nojaten? ja missä ovat nämät? Siitä tuntui olevan kauan kuin monta, monta vuotta, kun hän heitä oli tavannut.
Sen ylevän ja kauniin nuorukaisen luuli Juho kuolleeksi ja Esterin seisovan hänen ruumisarkkunsa ääressä, kun hän seisoi salissa silmänsä pimeinä forstmestarin ja forstmestarinnan syleillessä ja suudellessa ja onnentoivotuksia vuodattaessa hänen ylitsensä hänen syntymäpäivänsä johdosta. Mutta nyt?
Esteri oli vielä ollut pieni, kun oli ollut kerran häneltä vähällä hengen ottaa. Oli ollut pidot, forstmestarin syntymäpäiväjuhlat. Esteriä oli jostakin syystä rangaistu, pistetty kyökineteisen konttoriin. Juho ei ollut tiennyt siitä mitään, kun hän ohi kulkiessaan kuuli jostakin kiihkeää itkunnyyhkytystä ja supatusta: Hyvä Jumala, lähetä Juho tänne.
Esteri pukeutui yksinkertaisesti ja teki palvelijain töitä halveksimatta edes navettaa. Forstmestarinna oli vavistuksella odottanut forstmestaria matkoilta ja itkenyt Esterille tekoaan, että hän oli estänyt noudattamasta forstmestarin toivoa ja tahtoa.
Esteri kiiruhti alas, hiipi forstmestarin työhuoneeseen, äidin kuvan luo itkemään ilonsa ja onnensa runsautta. Kammariinsa palattuaan Esteri ryhtyi kirjoittamaan »juhannusyön kirjeensä»! Mitä hän kirjoittaa? Tuhansillakaan sanoilla hän ei saisi sanotuksi, mitä hän tuntee, ja se on kuitenkin sanottu yhdellä sanalla: rakastan. On aivan kuin sanotaan: aurinko paistaa.
Päivän Sana
Muut Etsivät