United States or Indonesia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Morange meni galleriaan, johon yhdistyi se käytävä, joka yhdisti tehtaat ja asuinrakennuksen. Tähän aikaan oli koko laitos valaistu, sähkölamput levittivät valoaan, niin että oli valoisa kuin kirkkaalla päivällä, ja seinät vavahtelivat koneitten käynnistä. Ennenkuin hän tuli käytävään, äkkäsi hän äkkiä hissin, tuon hirveän syvyyden kuilun, johonka Blaise oli syöksynyt neljätoista vuotta sitten. Tämän onnettomuuden jälkeen oli aukko ympäröitty aitauksella, jossa oli veräjä, niin että kukaan ei voinut pudota alas, ell'ei hän itse avannut veräjää heittäytyäkseen alas. Hissi oli alhaalla ja veräjä sulettuna, ja vastustamattoman voiman kulettamana meni Morange eteenpäin ja katsoi kauhistuneena syvyyteen. Hän oli näkevinään koko murhenäytelmän, murskautuneen ruumiin tuolla alhaalla, hän tunsi saman kauhun jäätävän itseään kuin silloinkin. Miksi ei hän tekisi loppua kaikesta, koska hän kärsi niin hirveästi, koska hän ei voinut enään nukkuakaan ja koska hän oli luvannut molemmille vainajilleen tulevansa perässä? Viimeksi toissapäivänä oli hän nojatessaan sillan kaidepuuhun tuntenut melkein vastustamattoman halun saada kuolla. Jos hän silloin olisi menettänyt tasapainonsa, olisi hän nyt vapaa ja hän saisi vihdoinkin maata haudan rauhassa molempain vaimojensa välissä.
Se ääni, hävityksen ääni, häntä kiihotti ja riemuitti. Hän heitti murskautuneen jäännöksen uudelleen lattiaan, katkoi vanteet, särki laitapuut survomalla ja viskeli sirpaleita pitkin permantoa. Samalla hänen ajatuksensa jo lensivät vaimoon, petturiin, Kuinka katalasti se olikaan teeskennellyt! Olla olevinaan vaimo, ja samaan aikaan kantaa salavuoteudessa siitettyä pirunsikiötä povessaan.