United States or Montserrat ? Vote for the TOP Country of the Week !
Me palaamme hetkeksi Harmaalaan. Siellä tapaamme Marian; hänessä näemme tunteiden vallan. On ilta. Vanha parooni ja majuri kulkevat edes takaisin lattialla. Molempain kasvoissa asuu syvä suru. He eivät puhu, he ovat ääneti; mutta väliin pudistavat he päätänsä ja silmäilevät Klausta, joka pöydän ääressä istuu ja kirjoittaa. «Nyt on elokuun toinen päivä«, sanoi vihdoin vanha parooni.
Kun he tulivat takasin Harmaalaan, seisoivat vanhukset rannalla. «Hurja tyttö!« sanoi majuri. «Onko nyt, keskiyönä, aika kulkea järvellä ?« «Oletteko käyneet toivottamassa onnea apulaiselle? Kolmasti sai hän rukkaset, mutta ahkera voittaa« sanoi vanha parooni, viimeisiä sanoja lausuessaan silmäillen Klausta. Maria huokasi. Hän meni ylös kamariinsa.
«Minun päiväni loppuvat, Maria!...« puhui Majuri hiljaa. «Minun ystäväni ovat kaikki nukkuneet... Minä menen niiden tykö... Anna minun kuolla siinä tiedossa ... ettet Klausta ... minun kuoltuani enää ... hylkää. Maria painoi vaaleat kasvonsa vuoteen peitteesen. Hän ei mitään vastannut.
«Mene vieläkin katsomaan, Anna!« sanoi hän. «Eikö jo Klausta ... kuulu?« Ja Anna meni; mutta pikemmin kuin ensi kerralla hän nyt tuli takaisin. «Herra Jumala!« huusi hän. «Valkea, on päässyt yli sillan. Professori Hällströmin talo palaa!« Maria nousi äkkiä. Sanaa sanomatta kiiruhti hän ulos; mutta äkkiä tuli hän takaisin. Hän huusi epätoivoisena: «Herra Jumala! Koko Turku palaa!«