United States or Vietnam ? Vote for the TOP Country of the Week !
Venäjän historiallista kirjallisuutta ja harvinaisten lähteiden kopioimista toimitti hänelle m.m. eräs ranskalainen tiedemies, jonka ansiot suomalaisen kansanrunouden levittämisen suhteen aina säilyvät kiitollisessa muistossa täällä Suomessa. Lukija arvaa minun tarkoittavan tunnettua Suomen ystävää ja Kalevalan kääntäjää Louis Antoine Léouzon-Leduc'ia, joka on välillisenä syynä siihen, että Mérimée pari kertaa tuli käsittelemään Suomeakin koskevia asioita. Suomen ja Venäjän oloja koskevilla kirjoituksillaan oli tämä nuori tiedemies (synt. 1815) vetänyt hallituksen huomion puoleensa ja saanut valtioapuakin tieteellisten tutkimuksiensa jatkamista varten. Tämä ei sentään näy riittäneen hänelle kauvaksi aikaa, koskapahan hän jo lopulla vuotta 1849 pyysi Académie des Inscriptions et belles lettres-seuran puoltolausetta uuden matkarahan saamista varten. Tässä pyyntökirjassaan tekee hän selkoa suunnitelmastansa ja sitoutuu "tutkimaan ja kopioimaan Ranskan historiaa koskevia asiakirjoja Pietarissa sekä jatkamaan aloitettuja tutkimuksiaan Suomesta". Akatemia asetti asiaa harkitsemaan komitean, johon kuuluivat Mérimée, Ampère, Mohl ja Jules Berger de Xivrey. Komitea ehdottaakin, että suostuttaisiin Leduc'in pyyntöön ja pitää varsinkin noiden historiallisten asiakirjain kopioimista sangen tärkeänä. Leduc'in aikomuksesta tutkia Suomen historiaa ja oloja lausuu komitea: "Quant
Liikaa ei hän sitä vastaan lausu, sanoessa kirjallisuutta "ihmishengen käsikirjoitukseksi", samoin kuin Tuomas Kampanella kutsuu maailmaa "Jumalan käsikirjoitukseksi" . Tämmöiset verrannolliset määritykset ovat kuitenki myöskin ulkopuoleisia, ja valaisevat sangen vähän asian sisällistä ymmärrystä. Nämät sanat löytyvät Mundtin mainitussa historiassa, osoitetulla sivulla.
Hänelle saan selvitetyksi monimutkaisenkin asian, minkä hän sitten puolestani tulkitsee vartialle. Niinpä saan tänään, kävelyltä palattuamme, kuulla toveriltani, että vankilan kirjastossa on myöskin ulkomaalaista kirjallisuutta.
Ks. nerosta Pohjassa Turun ruotsinkielisissä sanomissa, 1798 vuosikerrassa, 33 n:ssa. Mutta sanottakoon Suomen kirjallisuutta köyhäksi ja vähä-arvoiseksi. Olkoon puhdas kansallinen osa siitä suuremmaksi osaksi käännöksiä ja mukailemia.
Välttääksensä yksipuolista ja ahdasmielistä uskonnollisuutta, joka kammoi kaikkea edistystä, ohjasi hän raamatun ohessa viljelemään muutakin kirjallisuutta sekä ottamaan osaa kaikenlaisiin yhteiskunnallisen ja kansallisen elämän rehellisiin pyrinnöihin. Joka kerta oli hänen loppuvaroituksensa: "Elkäät toisianne tuomitko, vaan säilyttäkäät keskinäinen rakkaus, vilpittömyys ja rehellisyys."
Oli vain maa, oli vain kieli, oli vain eräs kansatieteellinen käsite, joka jumalan armosta ja itsevaltiaan oikusta oli kansakuntien joukkoon korotettu. Mutta tässä maassa ei ollut mitään suomalaista sivistys-elämää, sillä se, mikä oli, oli tuotu meren takaa. Eikä tällä kielellä ollut mitään kirjallisuutta, ainoastaan joku yksinäinen runo tahi hengellinen hartauskirja.
Niinpä perustettiin toimeenpanevan komitean toimisto, sotakomissariaatti, kansainvälisten suhteiden osasto, kontrollikomitea väliaikaisen hallituksen valvomiseksi ja valtionkomitea kansansivistystä varten, ja niiden ohessa oli sensuurivirastoja sanomalehdistöä ja eläviä kuvia varten, sekä osastoja muonitusta, kulkulaitosta, postia ja sähkölennätintä, kirjallisuutta, kiihoitustoimintaa, talojenhallintoa, rahalaitosta, voimavaunujen pakkoluovutusta ynnä muita pienempiä tehtäviä varten.
Hänen harrastuksensa perusteena ei ollut ainoastaan yleinen ihmisrakkaus, vaan vaikuttivat siihen valtiollisetkin syyt. Koska tämä huolenpito kuuluu hänen loppuhallitukseensa, saamme tilaisuutta palata siihen. Maria Teresia ei niin täydellisesti ihaillut ranskalaista sivistystä kuin useimmat hänen aikalaisensa. Päinvastoin rakasti hän lämpimästi kieltänsä ja suosi sen kirjallisuutta.
Tämän mukaan saattaisi kirjallisuutta sanoa valituiksi kirjoituksiksi, joiden joukkoon ei siis voitaisi lukea muita kuin kansain hyviä kirjallisia tekoja. Niin on kieltämättä tehtäväkin.
Hänellä oli tietenkin kyllä palkattu sairaanhoitajatar, mutta sitäpaitsi omisti Elisabeth Grundtvig koko aikansa ja huolensa ystävänsä hoitamiseen, hankki hänelle kirjallisuutta, keksi sellaiset kojeet, joiden avulla kirja hänen rullatuolissaan istuessa tai vuoteessa ollessaan, pysyi hänen edessään, kirjoitti hänen sanelunsa mukaan j.n.e.