juhlaisata

Päivitetty: 8. heinäkuuta 2026

Hän kuuli soittoa juhlaisata, jonka siivin kuolemattomat henget liihoittelevat valon, ikikirkkahan maahan; hän näki varjoina edessään, yllään, ympärillään kuvia, kauneutta, jossa kuolemattomuus kuvasteli. Ymmärtämätön, vähätietoinen, mitä on tässä! niin hän hämmästyneenä huokaili. Soitto herkesi. Vuokko aukasi sinisen silmänsä jälleen. Kaikki oli niin ihmeen hiljaista.

Antti Mäkinen - Metsä-kukkia: Runoa ja Proosaa