Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 8. kesäkuuta 2025
Puolisot istuivat myöhään yöhön puhelemassa suuresta yhteisestä ihastuksestaan, lapsista, ja niistä joutuivat he vähitellen itseensä, työskentelyihinsä ja pyrintöihinsä. Toukokuun yö kävi jo päivälle, kuin he nousivat ja sanoivat toisilleen hyvää yötä. Ja Katarina? kysyi Leonard. Katarinan laita on hyvin. Hänellä näytti olleen erityinen taipumus taide-käsityöhön.
Hän oli niin kevyt ja nojausi niin turvallisesti ylioppilasta vasten, hänen valkoinen hameensa häilyi hänen ympärillään niinkuin pilvi ja pitkät nauhan päät liikkuivat edes takaisin tanssiessa. Kun Aino sanoi: "ei enään, nyt tahdon levätä", vasta silloin tointui Erkki ihastuksestaan.
Puheltuaan vielä kreivinna Jekaterina Ivanovnasta ja hänen ihastuksestaan uuteen uskonnolliseen suuntaan, jota Vladimir Vasiljevitsh ei paheksinut eikä hyväksynyt, mutta joka hänen etevyytensä ohella silminnähtävästi oli hänelle tarpeeton, hän soitti. Nehljudof jätti hyvästi. Jos sopii, tulkaa, päivällisille sanoi Wolf, tarjoten kättään, vaikkapa keskiviikkona.
Kaikkein enin (melkein yhtä paljon kuin Vasilista) piti Kerttu sentään eräästä aivan nuoresta luutnantista, joka hyvin harvoin pääsi heillä käymään ja silloinkin useimmiten valepuvussa ja myöhään illalla, sillä hän oli tykkiväenluutnantti Viaporista. Kuitenkin hän aina sisälle tultuansa riisui pitkän sivilipalttoonsa ja istui luutnantinpuvussa heillä. Ei hän ollut mikään niin erittäin kaunis, mutta innokas ja samalla niin ilonen ja lystikäs, että aina ja kaikissa asioissa puhui niinkuin olisi vaan pilaa laskenut, vaikka kysymys olisi ollut kuinka vaarallisesta tehtävästä tahansa. Semmoisista Kerttu piti. Ja sen päälliseksi taisi ruotsia, joten Kerttu sai hänen kauttansa selvän kaikesta mistä vaan halusi tietää. Kun Kerttu puhui paljon tästä ihastuksestaan, rupesivat muut sanomaan luutnanttia »Ihastukseksi». Niin että lapsetkin, kun ikkunasta näkivät hänen tulevan, huusivat:
"Oo", huudahti Valérie ja nousi nopeasti ja punastuen ihastuksestaan, "rouva paroonitar de Lowicz!" Sérafine, joka nyt oli kahdenkymmenen yhdeksän, oli pitkä, kaunis, soma, punahiuksinen nainen, jolla sitäpaitse oli komea vartalo. Hänen punaiset huulensa hymyilivät riemuitsevasti, ja hänen ruskeissa, suurissa, kullansädehtivissä silmissään paloi sammumaton irstaisuuden liekki.
Se mikä Mériméetä ja keisaria toisiinsa suuressa määrin lähensi, oli heidän kirjallinen yhteistyönsä sekä monessa suhteessa yhtäläiset mielipiteet ja sympatiiat. Olen edellä Mériméen historiallisista teoksista puhuessani maininnut hänen ihastuksestaan Caesariin, josta hän aikoi kirjoittaa perinpohjaisen tutkimuksen, vaikka tämä ei ole koskaan julkisuuteen tullut.
Päivän Sana
Muut Etsivät