hikoilevia

Päivitetty: 25. toukokuuta 2025

Gunhilda käveli edes takaisin suuressa huoneessaan, rauhatonna ja pelokkaana, väännellen hikoilevia käsiään; väliin seisahtui hän isoksi aikaa ja katsoa tuijotti ulkoilmaan taikka taas ajatuksissaan silmäili omaa itseään; sillä omissa mietteissään hän nyt oli eikä maailmassa. Kerrassaan selvisi hänelle vielä nyt sekin, että hän itse lopuksi onkin tähän kaikkeen syypää eikä poika.

Arne Garborg - Paholaiselle luvattu