United States or Montenegro ? Vote for the TOP Country of the Week !
*Rosmer*. Niin, sinä valehtelet. Sinä et ole koskaan uskonut minuun. Et ole koskaan uskonut minussa olevan miestä viemään sitä asiaa voittoon. *Rebekka*. Minä olen uskonut, että me kaksi yhdessä saisimme sen toimeen. *Rosmer*. Se ei ole totta. Sinä olet uskonut, että itse voisit tehdä jotain suurta elämässä. Voisit käyttää minua tarkoituksiisi. Luulit minun kelpaavan sinulle välikappaleeksi.
Merkitkö? Tämmöiset merkit: sinulla on tyttö ja minä toin sille pojan. Ei siinä muuta tarvitse. Ainakos ne sattuu... Miksi ei satu. Valehtelet, helvetissä. Minäkö valehtelen. Enpähän. Jos ei tyttö huoli yhdestä, hankin minä toisen, ja jos ei tyttö näytä mieleiseltä, mennään toisen luokse. Kyllä olet koiran viroilla. En, se vie, rupeisi tuommoiseen puuhaan, en vaikka. Elä sano, elä sano.
He ovat todistaneet minulle, että ihmismielten jalostajaksi en ollenkaan kelpaa. Ja se on sitä paitsi niin toivotonta työtä. Minä heitän sen kokonaan. *Rebekka*. Niin, niin, paras kai se mahtaa olla. *Rosmer*. Sanotko nyt *niin*? Oletko *nyt sitä* mieltä? *Rebekka*. Minä olen tullut siihen mieleen. Näinä parina viime päivänä. *Rosmer*. Sinä valehtelet, Rebekka. *Rebekka*. Valehtelen !
Kyllä se on kumma rakennus, jos vain se semmoinen on ... vieläkö hänet nähnee, ennenkuin kuolee?... Vaan jos sinä valehtelet? Enkä valehtele ... olenko minä milloinkaan ennen valehdellut? ... saatatko sanoa? Et, et ... vaan eikös se ole sinustakin kumma rakennus? Mikäpä se nyt niin eri kumma ... on niitä nähty ja kuultu kummempiakin. Vaan eihän toki tämmöisiä?
Hän näki kaiken takana sen opetuksen, että kaikki tässä maailmassa on lokaa, ja se ajatus teki häneen syvän kristillisen vaikutuksen. Myös Kornelia kuunteli. Hänkin tunsi, että se oli mestarillista. Joka sanalla oli kärki, äänikin solvasi. Hänessä oli halu huutaa, huutaa koko maailmalle: sinä valehtelet, valehtelet, valehtelet!
RUNOILIJA. Olen. APEMANTUS. Siis sinä valehtelet; silmäilehän vain viimeistä teostasi, jossa häntä kuvittelet arvoiseksi mieheksi. RUNOILIJA. Se ei ole kuvittelua; hän on se. APEMANTUS. Hän on sinun arvoisesi, ja maksaa sinulle työstäsi; joka imartelua rakastaa, on imartelun arvoinen. Hyväinen taivas! Jospa olisin minä suuri herra! TIMON. Mitä silloin tekisit, Apemantus?
Halua sinulla kumminkin olisi auttaa, jos kellä. Sen tiedän. TOPRA-HEIKKI. Onko minulla edes sitäkään? MIKKO. Ei nyt enää. Ennen kyllä. Ettäkö olisi mennyttä? Valehtelet, ruoja! Minä näytän, että on jäljellä sekä halua että kykyä. Siljan pelastan ja lapset. Ei kuole Ville, jos rohdoista apu lienee. Eikä Santalan joukko maantielle jää, vaikka ajettaisiinkin heidät mökistään.
"Sinä valehtelet!" vastasi Kerg vakaasti. Ukko keikahti ylös vihan vimmassa, tarttui tuoliin ja heilutti sitä päänsä päällitse, suutuksissaan tuijottaen niihin nuoriin paatuneisin kasvoihin, jotka muuttumattomina vastaanottivat hänen vihaisia silmäyksiään.
"Sinä valehtelet, hän on ahkera mies, joka ei enää kello kuuden aikaan kiiskiä ongi", puuttui kauppias Svendelin puheesen. "Mutta kuitenkin nukkuu hän nyt", väitti poika ja veitikkamaisesti vilkaisi silmillään tiskin alle. "Mene häntä herättämään sitte", sanoi kauppias Hongelin käskevällä äänellä. "Ei tarvitse mihinkään mennä häntä herättämään", tuumi poika yhä tiskin alle tähystellen.
Ja nyt hän yhtäkkiä muisti kaiken: kuinka oli pihasta karannut, huutanut juostessaan: »Sinä valehtelet», huutanut sitä suolampea kiertäessään, kaatuessaan, juostessaan, niinkuin jotakin takaa-ajaen, saadakseen sen kiinni, nujertaakseen sen. Mutta sehän ei ollut valetta. Tottahan se oli. Mennythän se oli.