United States or Canada ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Tääll' laaksojen suojassa väikkyi tää sorja Provence, Ja kevään hehkuhun puhkes la gaye science. Tääll' luona meren vienon ja vihreän vuoren Se riemussa, innossa sykki syän kansan nuoren. "Sa katsos, sankari, työtäs! on poltettu, ryöstetty maa! Ei päivän paahdetta vastaan pääs siimestä saa. On orjan arkuus mykkä tai kuolon yötä, Ja jos maassa on rauha, se tullut on korppein myötä.
Mitä lienee hän tuntenut nähdessään kuolon kaihen laskeuvan niille silmille, joiden viimeinen katse häneen oli ollut niin murheellisen nuhteleva? Ja mitä lienee hän vihdoin tuntenut, nähdessään ne huulet, joiden viisaussanoilla hän niin usein oli sieluansa ravinnut, iäksi sulkeutuneena, ennenkuin olivat lausuneet hänelle sitä anteeksiannon sanaa, jota hänen tuskautunut sydämensä parkuen kaipasi.
Hän tarttui Valérien käteen, tunsi, että se oli kylmä ja huokasi sitten niin, että se tuntui korahdukselta. Sitten laskeutui hän polvilleen, pani poskensa tuota marmorikättä vastaan sanomatta sanaakaan, päästämättä nyyhkäystäkään, aivankuin hän olisi tahtonut jäädyttää itsensä tuossa kuolon kylmyydessä, tunkeutua siihen yhdessä vaimonsa kanssa. Ja niin oli hän liikkumatta polvillaan.
Kuolon enkeli kulki hänen edellään paljastettu miekka kädessään ja välähytteli sitä milloin siellä milloin täällä, ikäänkuin yhtämittaa hänen korvaansa kuiskaten: kuolevainen, muista, ettet ole jumala!
Ja niin kuin lapsi, käärmeen kietoessa, nauttii virvottavaa unta, samoin vaipuu väsynyt levolle vielä kerta kuolon portilla ja nukahtaa sikeästi, ikään kuin hällä olis' edessä pitkä matka vaellettava. Yks' asia vielä minä tunnen erään tytön. Sinun ei pidä halveksia häntä suinkaan siitä syystä, että hän oli minun. Nyt, kun ma hänet saan sulkea sinun suojelukseesi, niin kuolen minä rauhallisna.
Käden korkean kohotti, huusi kaiken kansan kuulla: "Yks oli uhri Ukrin uhri, se oli sankari-unien, toinen uhri heimon uhri, se oli sankaritekojen, kolmas uhri kuolon uhri, se on maine maailmalla!" Kaatui itse kalpahansa, paloi roihuten rovion, varjojen vaeltaessa aavoja aron pimeän.
Kullero, Kalervon poika, sinisukka äijön lapsi, hivus keltainen, korea, kengän kauto kaunokainen, itse läksi astumahan luota seppo Ilmarisen, ennenkuin isäntä saisi naisen kuolon korvihinsa, painuisi pahoille mielin, tapahtuisi tappelohon.
Tarmoa rintaan loi, kera vierell' itsekin seisoi turvana, raskast' estääkseen tuhokohlua kuolon, usvaan verhoutui, nojaellen tammea vasten.
Jo aukee vuode morsion, on raisut kuolon ratsaat! Täss' ovat portin patsaat.» Ja kohta rautaportin luo hän suistain ratsun sinkoo, lyö piiskallaan, ja portti tuo pois telkimensä linkoo. Kilahtaa auki aidat sen, käy juoksu yli hautojen, ylt'ympär' ristit yössä vain välkkyy kuudanvyössä. Haa, katso, katso! silloinpa, huh, seikkaa hirveätä! ritarin putoo haarniska kuin ruumisliina mätä.
Ja jos minä voisin tässä valhepuvussa hankkia varman tiedon... Hiisi vieköön tuon häiritsijän! Toinen kohtaus. Pois nyt surut, pois! Ne masentaa. Jos viinaa ei jois Virvoittelevaa, Niin elämä vaan Olis hupsun työ, Eik' aikaakaan, Tulis kuolon yö. Tähän asti tämä käy hyvin laatuun, hei! hei! Tulis kuolon yö. Hei, viinan Ja laiskuuten', Ne kiistelevi: Ken sais sydämen.