United States or Senegal ? Vote for the TOP Country of the Week !
Suruin tehtiin Suomen touko, murhein pellot perkattiin; murhe särkyi säveliksi, sävel syöpyi sydämiin, sävel synkkä, syksy-öinen, sentään lämmin, lempeä, niinkuin kesäpäivän lasku, hehkussansa hempeä. Suomen suru, Suomen soitto, Suomen riemu, Suomen työ! Siin' on mahdit maamme tämän, päällekkäin kuin päivä, yö.
Aikaa voittain Runeberg ainoastaan tällä tavoin seurasi aikansa kirjallisuutta, etenkin ruotsalaista. Avioliiton kolmantena vuotena rouva Runebergia kohtasi suuri suru. Hänen ensimmäinen lapsensa, pieni tyttönen, kuoli.
Ottivat entiseen sijaansa tekemään talon töitä, syömään talon ruokaa. Minä läksin maailmalle kolme markkaa taskussa. Ilonen olin, arvelin vaan, että hätäkös tässä, rahaa on entistä ja toista tuntuu tulevan. Mitä huolii mies nuori, terve ja ripeä eikä mistään kipeä. Nyt ei suru janota, vaan rikkaan hyvät eväät! Kolme markkaa taskussa.
Hän vastasi: "sepä suru mua vaivaa, Kun ei koskaan tule takaisin se laiva, Jossa kultani kulki Poikki aaltojen julki, Minun jätti ja surun syämehen sulki. Jo nyt outellut olen viikkoa kaksi Juuri tyhjään, näy ei tulevaksi; Mikä mahtanee olla! Jopa taisiki kuolla, Vain on vankina meren toisella puolla."
Ma itsessäni tunsin Pietarin. Se siemen, jonka kerran sydämehen on suru syksyn aikaan kylvänyt, ei kuole kylmyyteen ja pakkasehen. Ruis-oraan tavoin kerran keväimehen se nousee, kun on hanki häipynyt. Ah, syksy, sydämien toukomies, Syyskylvön yksin kypsyväksi ties! Te maaliskuiset aamuyöt, kun kevät saapuu salaa, kun punertavat metsäin vyöt jo hohtain lumet palaa!
Mutta silloin on suru Metsolassakin, ja kyyneliä vuodattaen kantavat neidot havuja hänen vuoteelleen, jossa hän kaatamansa kontion vieressä viimeistä untaan nukkuu. METS
Hän istui maahan ja nojasi poskeansa kättä vasten, katsellen hitaasti ja surumielisesti juoksevaa jokea, jota pilvinen taivas nyt pimensi: suru tunkeusi hänen sydämeensä ja ajatuksiinsa.
Mut kuin elon pirtain, kuin kultaisten virtain, Polyhymnian soi sävelhyrsky yli yön valosaarten, ali taivahan kaarten, ei kuin kivun, kyynelten tyrsky, vaan kuin elon vaikeus, kuin haaveiden haikeus, kuin kauneus sankarin murheen, tai kuin suru neion, mi sulhon ja veion isänmaalle on uhrannut urheen.
"Niin, niin! hän elää, sinä sanoit oikein", sanoi mies iloissaan ja otti waimonsa tarjotusta kädestä kiinni. Hän oli saanut lohdutuksen raskaasen murheesensa, mutta mistä oli hän tuon rauhan, tuon lohdutuksen saanut, mistä käsittänyt? Meiltäkö? Ei, me emme olleet woineet sitä hänelle antaa, sillä äidin lempi lastansa kohtaan, äidin suru lapsensa kuolemasta, oli wäkewämpi meidän tarjoamaa apuamme.
Tässä onnellisessa turvapaikassa, jota suru ei lähestynyt, näytti ruusu, jasmiini, menthani, narsissi harmaine silmineen, sininen maruna hymyilevän, ja niiden suloinen lemu hajahteli vielä hyvältä kun jo silmä oli kyllästynyt niitä ihastelemaan. Mikä rehevä lehto välttyy linnun terävältä silmältä? Kaikilta ilman kulmilta oli näitä kukkasten ja hedelmäin ystäviä saapunut.