United States or Guadeloupe ? Vote for the TOP Country of the Week !
Suopursuin keskelt' ennen aikaan Kun lakkamarjoja ma poimin, Pään pakoituksen pahan sain; Vaan siit' en liioin viisastunut Kun löysin, poimin aina vain. Taas maljan laidalt' ennen aikaan Kun riemua join vaahtoisata, Pään pakoituksen pahan sain; Vaan tuost' en liioin viisastunut Kun seura sattui, joinpa vain.
JACHIMO. Niin, tyttärenne siveys se on alku. Dianan unet, sanoi hän, on kuumat, Vaimonsa yksin kylmä. Minä kehno, Epäilin kehujaan ja panin kultaa Vetoa kultaa vastaan, jota kantoi Hän sormessaan, siit' että anastaisin Aviovuoteensa ja sormuksensa Näin hältä voittaisin.
Ihan ihmehen lapsi! Ainoa onnettomuus: kuuro kun on polonen!" Hurskahat naiset noin, ihastusta ja sääliä huutain, Kiertävät last' ihanaa, onneksi kuuro hän on. Mieltäni mun, miekkoisen, ei murhepilvet paina, Täytin vuotta kuusitoista viime helluntaina. Siit' on asti mieleni kuin hunajaa ja mettä, Tunnen toivot rinnassani, vaan en kyynelettä. Tuntisin jos kaipausta, siit' ei hiiskausta!
Hän sitten meille: »Kauemmas ei käydä tät' törmää voi, näät koko kuudes kaari pohjalla kuilun raunioina viruu. Mut eespäin jos on teillä mieli, käykää alista tietä, tämän luolan kautta, pian teille toinen paasipolku aukee. On eilen, tuntia viis tästä vielä, kulunut vuotta tuhat kaksisataa kuuskymmentä ja kuus siit' asti, koska tuo särkyi tie.
Vallan vaihto tuulen vaihto. Valtiot vahakuvina Kukistuvat kukkuloilta. Mutta muita sortamatta Suomalaista itseäsi Sinä säilytä lujana, Honkana hyväsukuisna: Siit' on hyöty ja hedelmä Ihmiskunnankin iloksi.
Tähtirinta, kultaolka, suuri sotaherra tuo tummaks silloin tuimistuvi, hatun sieppaa, silmän luo kerran häneen, toisen kansaan, vierryt saman tuokion pitkin toria jo kaikki äijän äyrisaalis on. Hämillään ol' äijä siinä, herra loihe lausumaan: »Kuulin laulus, kamppaellut olen eestä saman maan. Elon illass' että vielä muisto tuo on myötä mun, siit' on ylväs mulla mieli, paljon ylväämpi kuin sun.
Ja Flöjberg lauloi: »Sata-Satakieli, jos mull' ois valta, niinkuin mull' on mieli.» Mut Satakieli, hänpä hiipien jo oli tullut miesten etehen. Hän katsoi heihin silmin kiiluvin, mut kääntyi luota tumman Flöjbergin ja liukui luokse Hannun, vaalean, ja Hannun pellavaiseen tukkahan hän hautas kätensä, siit' tempaeli ja nauroi, siritti ja silitteli.
Nuo naapurit, nuo vanhat riitaveljet ne tunsi senkin seitsemäiset eljet: ne rinnan piti tietä hallussaan ei sivu siit' ois päässyt lempokaan. Se oli niinkuin näky aikain takaa: kun miehet vainolaista kiinni hiihti, kun hävitetyt kodit kostoon kiihti niin oli joka katse kiivas, vakaa. Ja lumiaavaa riitti länteen, itään, ja päivä kaartain kulki aavan yli. Jo sitä odotteli illan syli.
Päiv' alkaa, päivä päähän käy monesta jälkeä ei näy, mi meilt' on mennyt suotta. Ah, mulle jätti muistelon tää viides heinäkuun, siit' on seitsemäntoista vuotta; se Dunckerin vei kuolohon. Tääll' oli kansa tämän maan, viel' on se; suureks surussaan se kasvoi, kaikki kesti; se kantaa kuormat kohtalon, vait uhraa, uhmaa, kuolohon käy raudan-rauhaisesti; se kansa Suomen kansa on.
»Min lie nimen pappi se antanutkaan, Sitä ihmiset ei kysyneet; Enimmält' ovat aikani kaiken vaan Mua Lurjukseks sanoneet.» »Hyvä! Lyö nimi silmihin herjaajan, Ja siit' ole vaan suruton. Mut missäs, mies, kotis? lausuhan, Ja missä sun turvasi on?» Mäkirinteen tiehen viittasi hän: »Tuoss' on kotipaikkani mun»; Ja vahvaa näytti hän nyrkkiähän: »Tähän näin minä turvaudun.»