United States or Martinique ? Vote for the TOP Country of the Week !
Et sä kilkkase kivonen, Etkä vuori voivottele, Kun tämä kana katovi, Pieni lintu liikahtavi Kun ma kuolen kuulu piika, Riutunen tytär ritunen. Kivi on suuri, orja pieni. Mitä sie kivi kitajat, Mitä vuori väikerrehät, Minun huonon horjuttaissa, Vienon vieritellessäni? "Sitäpä kivi kitajan, Sitä vuori väikerrehän: Kivi on suuri, orja pieni, Jauhaja vähäväkinen."
Minun mielestäni siinä sitä oli kostoa kyllin, kuin hän oli niin perin pohjin pehmittänyt ruumiini, joka hohti sade-kaaren kaikilla värillä. Mutt'ei sitä siinä vielä ollut tarpeeksi. Sydän yönä tuli toinen piika ja puhui seuraavalla tavalla, joka saattoi minun jotenkin hämmäistymään ja alakuloiseksi. "Thore parka," sanoi hän itkevällä äänellä.
"On ollut uuvuttava kävelymatka kuumuudessa, herra Markus, enkä itse tähteni olisikaan tänään viileästä huoneestani lähtenyt", sanoi hän nuorelle isännälleen, "mutta uusi piika astui tänään palvelukseen maatilalla ja minun täytyi itse mennä katsomaan, että kaikki kävi oikein. Ja hyvä olikin, että sinne menin.
Luulisi toki tuon ikäisillä ihmisillä senverran olevan harinetta antaa ihmisille rauhan siksi, että saavat tulohengästyksensä huokua ulos." Emännät, tämän kuultuaan lähtivät luimussa korvin lipumaan ulos. Kaisa tunsi povessaan mieluisen liehauksen piian kovuudesta ja seisattui ihan hengittämättä kyökin oven taakse kuulemaan mitä piika toisille emännille kyökissä puhui.
Viron neiti sairasteli, Sanoi sairastellessansa: "Kun ma kuolen kuulu piika, Rintunen tytär rikaspa, Työ tiettää hyväin miesten, Rahan alku aitallisten; Viekeä minua maata, Tupatkate tuutumahan, Kirkon kirjatun sivuun, Satalauan laitehesen, Vierehen vihannan viian, Lihavahan luumäkehen!
Kiitoksia, kiitoksia, kuului monesta suusta, ja emäntä lisäsi: Mitäs kirkkoon kuului? Hyvää vaan, maisteri oli saarnassa. Mikäs oli tästi, kysyi suutari. Kukas olet? vastasi kirkkomies. Oliko uusia morsiamia, tutkaili Maijastiina piika. Olihan niitä pari paria. Mäkelän Loviisakin taitaa jo miehen saada. Kenenkä hän sitten saa, kysyi Miinan Janne. Häppölän Villen.
Sieltä hän käveli pihaan, jossa oli kotona emäntä ja yksi piika. Lapset olivat menneet pellon takaa aholta marjoja katselemaan. Terveisiä kirkosta, sanoi Auvinen leppoisella äänellä ja alkoi heittää takkiansa. Kiitoksia paljon, vastasi emäntä. Aikaisinpa nyt laiva joutuikin. Joutuihan se, kun ei tarvinnut käydä Pitkässälahdessa ja muutenkin on näin tyyni.
Eiköhän teidän sittenkin olisi parasta mennä sovinnoille. Kyllä se on se parasta, se se on parasta! Mene, Pulkkinen, ja käske valjastamaan! Sano, että heti valjastavat! Voi tätä onnettomuuden kohtausta! Kaikki talonväki kummasteli herran siivoa lähtöä, piika kaikista eniten. Ei minkäänlaista komentelua, ei huutoa, eikä haukkumisia, niinkuin aina ennen.
Olisi minussa ollut Pitemmillenki pihoille, Isommille ikkunoille, Laajemmille lattioille. Olisi minussa ollut Piika pienehen talohon, Emäntä elollisehen, Tuki uutehen tupahan, Vara vastasalvettuhun. Olisi minussa ollut Sukittaja suuremmanki, Paremmanki paiottaja; Puoliso pohatan miehen, Rikkahamman rinnallinen.
Sattui näet niin, että muutamana Juhannus-aamuna silloin olin juuri päässyt lukioon päätin olla sangen jalomielinen. Tässä jalomielisyyteni puuskassa ajattelin: nyt lähden jalkaisin kirkkoon, että piika Maijakin kerran sopii hevoskyytiin.