United States or Saint Vincent and the Grenadines ? Vote for the TOP Country of the Week !
Isäntä itse, neljännysmies Paavo, oli mielellään antanut halvan asuntonsa Sandels'in käytettäväksi ja itse perheinensä, johon kuului vaimonsa, kymmenvuotias poika ja Paavon kahdenkymmenen vuotinen sisar, muuttanut erääsen muutaman sylen päässä olevaan pirttiin.
Katkeralta tuntui Paavosta hyvästijättäminen, sillä kuutena vuotena oli hänellä ollut koti kenraalinnan luona, ja kun hän Hiljalle hyvästi sanoi, silloin nousi hänen silmiinsä pari kyyneltä, joita ei hän voinut pidättää. Hilja katseli akkunasta ja näki vielä vilahdukselta Paavon, kun hän kaupungista ajoi. Mutta pian ei enää näkynyt mitään, ja silloin Hilja sanoi huoaten: »Paavo on poissa!
Heillä oli hattujensa ympäri leveitä höylänlastuja, jotenka ne kaukaa katsoen olivat sotamiesten kypärien muotoisia. Olkapäiden ylitse kantoivat he, hihnojen siasta kaistaleita männyn kuoresta, valkoinen määhäpuoli ulospäin. Aseina oli heillä keihäitä ja seipäitä. Paavon silmäys lensi sivumennessä talliin päin, sill'aikaa kuin hän käski naisia kiiruusti seuraamaan itseään.
Niin pian kuin ensiksi ulos rientävät talonpojat huomasivat Nefnef'in ulkopuolella, tarttuivat he häneen kiinni ja tahtoivat vihoissansa heittää hänet tuleen. Mutta nuori Paavo tuli samassa ja irtautti myöskin hänen sidotut kätensä. Paavon käskystä ottivat talonpojat hänet väliinsä ja koska he paremmin kuin kukaan muu tunsivat tiet kylässänsä, kiirehtivät he nyt siitä pakenemaan.
Hilja kiitti ja syleili kenraalinnaa, mutta vielä eivät kenraalinnan komeat lahjat saaneet häntä halveksimaan Paavon antamaa lahjaa, sillä tähän asti oli Paavon kasvatus enemmän vaikuttanut Hiljaan kuin hänen kasvattiäitinsä. Kenraalinna oli hyvänluontoinen ihminen. Hän ei ollut ylpeä, mutta turhamainen; koreutta ja kauneutta hän rakasti ylellisesti.
Petter viskasi lasistaan viime tilkan kauas ja nousi ylös, mennäkseen ulos. Emännät pidättivät Paavon paikoillaan, pyytäen, ett'ei hänen nyt millään ehdolla pitänyt menemän ulos. Petter kyllä oli kohta leppyvä eikä joulurauhaa sopinut häiritä. Hän oli kateellinen eikä olisi sietänyt kenenkään muun olevan missään arvossa.
Tuli kevät, nietos suli mailta, Mut ei orahia vesi vienyt; Tuli kesä, rae kulki mailla, Kaatoi maahan puolet tähkäpäistä; Tuli syksy, kaikki ryösti halla, Rintojaan löi Paavon vaimo, lausuin: Paavo parka, kovan onnen lapsi, Kuollaan pois, jo Herra meidät hylkäs; Kova kuolo on, mut toivo turha! Vaimon käteen tarttuin Paavo lausui: Vaikka koettaa, eipä hylkää Herra.
Mutta kauppias Paavoja oli ainakin puoli sataa ja yhtä monta kauppias Petteriä, niin että oli mahdoton selkoa saada. Petterillä ja Matilla alkoi jo olla nälkä, jonkatähden he läksivät kapakkaa etsimään; ainahan tuon nyt ehti tiedustella Paavon asunnon, hän kun oli niin suuri kauppias. Kävellessään ja harhaillessaan joutuivat he Rautatorille. Siellä oli hevosmarkkinat ja paljo katsottavaa.
Se olisi ollut taulu se: hämärtyvä ilta, tumma seinä, musta ovi, sen kehyksessä Paavon valkoinen pää... En koskaan ole kuullut mitään mahtavampaa kuin tuo heidän virtensä. Se oli nyt kuitenkin heidän viimeinen virtensä, sanoi vallesmanni ottaen kulauksen lasistaan. Tämän jälkeen he eivät tule uskaltamaan... Eivätkö tule uskaltamaan? Niinkö sanot, Handolin?
Hän ei saanut sanotuksi muuta kuin: Ikävä, etten tavannut teitä, kyllä olisin teidät sittenkin vienyt sinne kuulemaan ja näkemään. Taisi olla meille Paavon kanssa hukka reissu, vastasi isäntä, ja taas näytti koko perhe ymmärtävästi säestävän hänen kätkettyä ivaansa. Mutta nyt kysyi Risto: Millä asioilla siellä kävitte? Oliko joku valituskirja vietävänä?