United States or Zambia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Te, murheen murtamat, mua ympäröitkää; Jokaisen puoleen käännyn nyt, ja vannon Tuskanne kostaa, kautta sieluni! Nyt valan tein. Lavinia, tehtävän saat sinäkin: Hampaissas, tyttö, kanna kättäni. Pois, sinä, poika, silmistäni pois! Maanpaoss' olet, tänne et saa jäädä. Pois goottein luo, ja haali väkeä; Ja jos mua rakastat ja sen sa teet Mua suutele ja mene; työt' on paljon.
Asiat oudot oikein kertoakseni, ma virkan, että kankahalle tultiin, mi yhtään kasvia ei yllään kärsi. Tuo murheen metsä ympäri sen saartaa ja metsän saartaa kaivoshauta synkkä; me pysähdyimme nummen äärtä liki. Maaperä oli soraa kuivaa, nuivaa, senkaltaista kuin olla maassa mahtoi, min pintaa polki kerran Caton jalat.
Murheen pätsiin heitetään Sielu, ruumis kokonansa, Armo aivan peitetään, Tuomio uhkaa hirmuillansa, Tuskat ruumiin runtelee, Soimaa tuntoa, Kuolon kauhuja Saa vain nähdä Eikä tähdä Kuin vain lopun hirmuja.
Kovan murheen tuotti kenraalinnan kuolema Hiljalle, mutta sepä oli kuitenkin onni, että vanha täti nyt oli hänen luonansa, sillä täti toimitti peijaiset ja kaikki mitä Hiljan toimitettavana olisi ollut, niin että Hilja parka pääsi niistä murheista. Hän tunsikin aina suuren lohdutuksen siitä, että täti oli hänen luonaan.
Min tahdot, sen ma annan itsealta; Täytyyhän tehdä, mitä vaatii valta. Siis Lontooseen? Vai mitä? BOLINGBROKE. Sinne tie. KUNINGAS RICHARD. Ei mulla siihen kieltovaltaa lie. Viides kohtaus. Langley. Yorkin herttuan puutarha. KUNINGATAR. Minlaisin huvituksin koittaisimme Karkoittaa murheen mustat ajatukset? HOVINAINEN. Lyökäämme keiliä.
Jätä huone Kuolevan ja kohden kotoasi riennä, Jossa hetki ankara sua odottaavi», Niin hän lausui ihanasti myhäellen. ELINA. Ja sä tulit. Mutta katsahtihan tarkoin Vaimo pian sammuvalla silmällänsä. ALMA. Mitä on siis teillä tiedokseni antaa? Tosiaankin tärkeätä, huomaan minä. Toki murheen pimeyttä enemmin Kuni iloa mä muodoistanne varron.
Mutta niinpä käy täällä sille, joka kevytmielisesti sinne ja tänne tanssiilemaan rupeaa tässä murheen laaksossa. Sentähden ei luovu virastansa tämä mies, vaan naskali ja pikilanka kourassa hän viimein kuoleekin lestinsä niskaan. JAAKKO. Tapahtukoon hänelle niin, ja kuoltuansa tulkoon lesti vielä arkkuunsakin. ESKO. Ei sen arkuunsa sentähden tarvitse tulla. Katsos kiukkua, joka sisälläsi kiehuu.
ANIAN. Me äänettöminä, alakuloisina ja vitkon niinkuin kilpikonnat länsipartahalta astelimme ulos kohden mannermaata. Siinä iltahetkenä, murheen veljinä erosimme mikä minnekkin, päin kaikkia ilmoja, kuin suden poijat, joilta surmattiin emä. KARIN. Synkkä iltahetki! MARGARETA. Oi kylmien kyynelten hetki! CONON. Niin erositte häväistyksen päivänne hämäränhetkenä, o, o!
Nää odottavat olivat: vaimonsa, Hanna hänen tyttärensä, Elias ja Aato, ottopojat, joittenka kasvatuksesta kauppamies oli tähän saakka murheen pitänyt.
Tosin mulle täällä tytärtä kaksi kasvoi, kuin kaksi riippuva-lehtistä halavaa, ja heitä katsellessain jo melkein unohdin menneet pahat; mutta juuri tämä ilo oli sen murheen lähde, joka kovin meitä painaa nyt, ja parempi, ettei yhtään tytärtä meillä ollut olis, kuin että toinen heistä näin temmattiin pois teille tietämättömille.