United States or Bermuda ? Vote for the TOP Country of the Week !
Eik' arvoituksin, jotka houkkaa kansaa kietoivat ennen kuin ol' kuollut Luojan karitsa, kantaja maailman synnin, vaan sanoin säntillisin, selvin vastas minulle isän-rakkaus, hunnutettu ja näkyväinen autuus-hymyilyssään: »Ajallinen, mi ainehenne äärten ja mittain ulotu ei ulkopuolle, kuvastuu kaikki Luojan katselmukseen.
Rietasta kansaa vihaan, se jääköön pois! Vait, kuulkaa! Ihka uusia lauluja ma laulan nyt, Apollon pappi, teille, te neidot ja nuorukaiset! Kuninkaat ylväät laumansa pelkoon saa, mut heilläkin on herrana Jupiter, mi murskas gigantit ja maailmaa kulmia rypistäin järkähyttää.
Ja kun ma kohotin nyt kasvot, näin ma, nuo että ensimmäiset luodut Luojan lepäsi kukkiensa kylvännästä; ja silmäni, viel' epävarmat, huomas Beatricen kääntyneenä pedon puoleen, mi olio yks on kaksin luontoinensa. Hän alla hunnun tuollapuolen virran viherjän sentään kauniimp' entistänsä niin oli kuin ol' kauniimp' ennen muita.
Vai etkö sä tuntenut, rinnassas miten silloin riemusi syys? Sa kuuletko laulua kummaa, joka lemmikin lehdiltä soi? Oli kerran neitonen nuori, joka kulki ja karkeloi. Oli kerran neiti, mi nuorna kevätpolkuja karkeloi, niin tulikin vastahan syksy ja sylinsä auki loi.
Kuin sokko seuraa saattajaansa tarkkaan ett' eksyis ei, ei esineihin töytäis, joist' olla vaara vois tai tulla turma. Niin halki ilman kitkerän ja tuiman ma kuljin, kuullen Opastain, mi sanoi: »Vain varo, ettet minusta sa eroo!»
Vaan toisin ajoin on povi tää Kuin nukkuvan immen rinta, Mi vienosti huokuen hengittää, Tai tyyni kuin maidon pinta Ja taivahan kirkkahan kuvastaa Täm' aava, välkkyvä vesi, Kun päivä uus' usvasta sarastaa, Tai yöllä se tähtöstä pesi. Niin aattehen merikin aukenevi, Ik' ulappa ankaran syvä Sen pinnalla purtoset viiltelevi: Ja rannoilla liike on hyvä.
Jurona jäävän paikallein mun näki, ja lausui hiukan suuttuneena: »Muista, Beatricesta ett' erottaa se sinut!» Kuin Pyramus, mi kuullen Tisben nimen, loi häneen silmän vielä kuolemassa, kun heelmät silkkipuun sai veripunan, niin taipui myös mun jyrkkyytein; ma käännyin viisaasen saattajaan, kun kuulin nimen, mi aina kumpuaa mun mielessäni. Pudisti päätään hän ja virkkoi: »Kuinka?
Välittömästi mikä siitä virtaa, vapaata on, kun siihen vaikuttaneet ei ole eikä voineet seikat uudet. Ja sitä miellyttää, mi hänt' on lähin; näät pyhä hehku tuo, mi kaikki kultaa, parhaiten palaa samankaltaisessa. Näill' etuoikeuksilla varustettu ol' ihmisluonto, ja jos yks vain puuttuu, sen pakko langeta on korkeudestaan.
Ma lausuin: pilven takaa hymys näin Ja päivän loiston takaa tuikkehes, Viel' loistat tuolla puolen haudankin. Nyt lausui tähti: tunnetko sa mun? Ma oman rintas olen huokaus, Mi rauhan toivoss' etsi taivastaan, Ma oman henkes olen välkähdys, Mi säteillen lens synnyinmaahansa, Ma oman sielus päivänpaiste oon, Sä helläss' elät hohtehessani.
Tahi kuni soitantoa Autuudesta ikuisesta Tuolta Edenin kedolta Sanoja, oi, tulisia, Säveltä, mi hiveleepi Sydäntä niin sulavasti, Että tuskaa suloisinta Rinta täynnä, aaltoellen Huokuu nousee aavistaen Vihdoin vapahduksen päivän, Hengen syvän puhdistuksen, Pelastuksen riemujuhlan Tulleen avaa sydämensä, Uhraa itsensä ilolla Tälle Herralle hyvälle, Jonka sanat voitelevat Särkymiä polttavia, Tunnon tuskan murtamia.