United States or Ghana ? Vote for the TOP Country of the Week !
Salamoitsija Zeus laelt' Idan lentoon laivoja päin rajupuuskan nosti, mi sinne vei pölyn ryöppynä, niin hätäytteli mielet akhaijein, Troian miesten salli ja Hektorin kunnian saada.
Hän, vasemmalla istuva, on isä, min himon julkeen vuoksi niin on paljon inehmon heimo kärsimystä saanut. Taas oikealla Pyhän Kirkon isän sa vanhan näet, jolle Kristus kerran avaimet antoi tämän ruusun kauniin. Ja hän, mi näki ennen kuolemataan kaikk' ajat synkät kauniin Morsiamen, mi sortui peitsien ja naulain kärkiin,
Sen rangaistuksen, jonka äsken kiersi, Hän nyt on kovempana kohtaava, Kun vielä punnitset sen vihan painon, Mi päälles kaatuu, jos sa esteleit, Ja kaiken hyvän, jota tuhlaamaan Olemme valmiit sinulle, jos taivut, Jos kahleet, huonon vankiholvin ilman Ja ravintosi näännyttävän vertaat Sen vapauden päiväpaisteesen Ja nautinnoihin, joita tarjoan, Niin houkkana et pyyntöäni hylkää.
Ja ettäkö maalla ois mahtaja ollut, mi suureksi tullut on vuoksi sydämensä ja suuren lempeytensä ja huolen, jolla liensi hän haavoja arpeen? Tuo tottako ois?
Mun kysymättä hyvä Mestarini nyt lausui: »Katso, kuka suuri tulee, mi tuskassaan ei itke kyyneltäkään! Näöltä kuink' on kuningas hän vielä! Hän Iason on, jot' uljuus, lempi johti, Kolkiista kerran viemään kultataljan. Hän kulki ohi Lemnos-saaren, jossa sen naiset rohkeat ja julmat oli jokaisen miehenpuolen surmannehet.
Hän pöyhkien herjaa, röyhkeäpää, Ja joukkue riemuiten räyhähtää. On kuningas käskyn lennättänyt; Hovipoika on juossut ja palaa nyt. Hän kultia päällään kantaen tuo; On Jehovan temppelin ryöstöjä nuo. Käsin riettain kuningas tempas niin Pyhän maljan, mi reunaansa täytettiin.
Hän kaksinkerroin sankar', voittaja, Hän kaksinkerroin kuoli onnellisna! Astuu miettiväisnä lattialla. Oi oisinko sun kanssas kuolla saanut, Sun kanssasi mun kuninkaani kallis! Siis sodan surma Niilonikin nieli, Siis eteläst' ei lämpö enään hehku, Vaan kuolon kolkko, kammottava viima, Mi Pohjan ruusut rikkoo, runtelee Niin, Niiloni? ah ihanasti hän Kaatuikin kanssa kuninkaan.
Mut sa ken oot, mi asemaamme meidän kyselet, käyden täällä silmin avoin, kuin luulen, ynnä hengität, kun puhut?» Ma hälle: »Kerran kadotan kai näön, mut vähäks aikaa vain, kun vähän syypäät nää silmät syntiin kateuden lie olleet. Siks pelko suurempi mun sieluani alemman piirin vaivan vuoksi painaa, kun nyt jo tunnen tuon ma taakan kuorman.»
Nyt irviin suu, niin hymyväsi luulen, Ja vaimonas sua halaan! Tule, tule, Kurjuuden henttu! KUNINGAS PHILIP. Rauhaa, kaunis murhe! CONSTANCE. Ei, ei, niin kauan kuin vain huutaa jaksan! Oi, ukkosen jos suussa kielen' oisi, Niin tuskillani mailman järkyttäisin Ja unest' ajaisin tuon julman ruoton, Mi raukeaa ei naisen ääntä kuule Ja päivittäistä rukousta ilkkuu.
taas meidän pallonpuoliskolla, ehkä paeten häntä myös tään onton paikan maa muodosti sen päälle vuoren nostain.» On paikka siellä alahalla, yhtä etäällä kuin on Belzebubin hauta, mi näy ei silmin, mutta tiedon josta tuo puron ääni, sinne pulputtavan raosta kallion, min syönyt siihen se juoksullaan on hiljaa kaartuvalla.