United States or Denmark ? Vote for the TOP Country of the Week !
te lausukaa, sen että kirjoittaisin, keit' ootte te ja mikä on tuo lauma, mi selkä kohden selkäänne nyt poistuu?» Mykisty enemmän, ei hämmästele asukas vuoriston tuo arka, juro, kun kömpelönä kaupunkiin hän tulee, kuin kummastuvan joka varjo näytti; mut toivuttuaan tuosta hämmingistä, mi pian mieliss' ylevissä tyyntyy,
Taas käännyin oikealle saadakseni Beatricen sanoista tai liikkehistä lähimmän tehtäväni osoituksen. Ja näin niin seijahina silmät hänen, niin riemukkaina, että entisetkin näkönsä voitti hän ja viimeisenkin. Kuin ihminen, mi hyvää tekee, tuntee ilostaan joka päivä kasvavasta, hyveensä että edistyy ja varttuu,
Sali toisensa takaa tuoss' avauupi, Tuhansittain tauluja silmäni kohtaa Ja liukas kuin allani parkettilaitos On oppaani kieli, mi käyntiä johtaa; Tais Ranskan taistot hän taruista asti Ja Louis't ja Henrikit moitteettomasti.
»Soi simapilli, kutsuos immet kuusikon helmasta karkelohon! Kuutamo kaunis alkava yöhyt kaikki ne käskevi karkelohon. Liehuos liina, huiskios huntu, verho sa ihanan impeyden! Impinä täällä vain elon kaiken leijaamme lehvillä kuusosien. Ei sinipiiat lemmestä huoli, aarre se vainen on ihmisien. Aarreko? ei vaan kalvava tuska, riemun ja onnen mi ontoksi syö.
Hymyyni hymyilee tuo haaveksittu kulta, Sill' emme suotta kiusaa itseämme; Hyväily-nimet hältä saan, hän multa Vavahtaa lehvät, meidän lempeissämme, Ja perhot tullen ruusun suutelulta, Kukista luovat taivaan ylitsemme; Ah, kaunis mailma! kuinka luonto sointuu Tok' autuuteen, mi sydämessä tointuu! Miks' epäsoinnun soisin sorreskella Nyt soinnuntaa, mi mailman haltioipi?
Mutta pyhä Tapani hän päivät pitkät saarnaa, tarjoo uskon ydintä, ei elon kuorta, kaarnaa. Väsyneenä paadelle hän yksin jääden vaipuu. Ylös karkaa kauhistuin: »Mik' on tuo kumma kaipuu? Mik' on virsi vesillä? Mi laulu lainehilla?» Taika valtaa vahvimman, on tuska Tapanilla. Sammuu sanan kynttilät ja aatteet alas painuu, hengen houreet heräjää ja kuvat maasta Kainuun,
BANQUO. Poreita maall' on niinkuin vesilläkin; Nuo oli niitä. Mihin hävisivät? MACBETH. Pois ilmaan! Minkä ruumiiks luulit, haihtui Kuin henki tuuleen. Voi, kun eivät jääneet! BANQUO. Tosi-olennoistako nyt haastelemme, Vai olemmeko syöneet hulluheinää, Mi mielen viepi? MACBETH. Lapsistanne tulee Kuninkaita. BANQUO. Ja teistä kuningas. Ja Cawdor-thani myöskin, eikö niin?
Virkki jo Hereä Zeus, sisar-puolisoaan, puhutellen: 356 "Here, valtiatar vakasilmä, jo vainkin Akhilleun sait levon hylkäämään; sun poikias lie totisesti, sun oman helmasi lapsia nuo hiuskaunot akhaijit!" Here, valtiatar vakasilmäpä vastasi hälle: "Hirveä Zeus, Kronossynty, mi nyt sana suustasi lähti? Mieskin toiselleen toki mahtaa yhtä ja toista, vaikka on ihminen vain, ikivaltain keinoja vailla.
Kun toinen haamuista näin haastoi, toinen niin ääneen itki, että sääli syvä minulta tajun vei, kuin kuolla olin, ja kaaduin niin kuin kuollut ruumis kaatuu. Kuudes laulu Kun toipui mieleni, mi mennyt lukkoon ol' langon, kälyn onnettuuden vuoksi, niin että sääli, murhe huumas minut, näin uudet vaivatut ja uudet vaivat: kuhunka liikun, kunne käännyn, kunne ma katsonkin, nään kauhut kaikkialta.
Siis talven kolkon kouran älä suo Kesästäs hävittää sen tuoksun hurmaa. Mahalas maljaan vala, aartees tuo, Ennenkuin itselles se tekee turmaa. Ei ilkeää lie voittoa, jos sen Teet onnekkaaks, mi kasvun iloll' antaa; Tee kuva itsestäs, tee kymmenen, Niin kymmenkertaisen saat koron kantaa.