United States or South Sudan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mä tunnen Tuon vanhan neuvon: tottele ja oota! Sen annan, muut' en voi, jää hyvästi!" Kahdeksas laulu. Koska tuossa epäillen hän viipyy, Itsekiusaajana onnetonna, Liikutuksiltansa häilytetty, Päivä laskeksen ja ilta nousee Maiden yli rusko-siivillänsä.
Eloni nuoren innolla mä liityn kansahain, sen verta on mun suonissain, sen henki rinnassain, ja minkä sain, sen korkoineen mä antaa tahtoisin ja työhön, valoon, kuntohon mä aina luottaisin. Sä pieneks kansaks mainitaan; se totta lieneekin. Vaan oikeudenpa elämään on saanut pieninkin, ja jos on voimaa hengen vain ja lakiin luottamus, niin vie se vihdoin voittohon; mut kuoloon turmelus.
ja samoin salli alku-sielu minun nyt nähdä läpi peittehensä, kuinka hänt' ilahdutti tehdä mielikseni. Hän hengähti: »Vaikk' et ilmi tuonut sa tahtoas, sen paremmin ma näen kuin sinä seikkaa, jok' on sulle varmin. Kuvastimessa totuuden sen näen, mi kaiken heijastavi niinkuin on se, mut jota heijasta ei kukaan, mikään.
HAMLET. Hupaista nähdä teidät terveinä; Horatio, niin totta kuin ma elän! HORATIO. Niin herra, köyhä palvelijanne aina. HAMLET. Hyv' ystävä, nuo nimet vaihtakaamme. Vaan miks, Horatio, Wittenbergin jätit? Marcello? MARCELLO. Prinssi hyvä. HAMLET. Hupaista nähdä teitä. Hyvää iltaa! Vakaasti, miksi Wittenbergin jätit? HORATIO. Halusta laiskuutehen, prinssi hyvä.
Se kirkastunna seisoi aamukoissa Ja peljästys kaikk' oli siitä poissa. En peljästystä luonnossakaan muussa Sen lähellä mä nähnyt ollenkaan. Pelotta lintu likimmässä puussa Ilolla lauloi aamulauluaan. Ja itse julman linnan räystähässä Näin pienen pääskysen mä pesimässä.
Matkamiehet me olemme, Keisarit ja kerjäläiset, Maaksi, mullaksi tulemme Matkan päähän päästyämme, Vaikka vaeltaa isosti, Yli määrän ylpiästi, Moni kelvotoin ketale, Matkustaissa maailmassa. Min' en tie'ä toisen töitä, Eikä toinen toisen öitä, Sen mä vaan saatan sanoa, Ett' on kuorma kummallakin. Aina aiat muutteleksen Niinkuin vuoet väisteleksen, Jonka Salomon sanoopi, Kirjoissansa kirjoittaapi.
Voit heidät nähdä, jos niin alas astut. Mut maan kun armaan päälle nouset jälleen sua anon muille mua muistuttamaan. En enempää ma virka enkä vastaa.» Hän syrjään sitten silmät käänsi, katseen loi minuun karsaan, painoi päänsä, syöksyi sokeiden muiden lailla maahan multa. Oppaani lausui: »Herää ei hän enää, ei ennen kuin soi torvet tuomiolle. Vihollisensa valtava kun saapuu,
Ihmetys hurmasi mun, lähetessään niiasin syvään, niin että tuskin vain polot jaksoi polveni nousta, niin minä nöyränä niiasin, ett' olin uupua siihen. Mut kopeasti ja vait, kuten ennen, ei ohi käy hän, vaan sulo-katseen luo sekä haastaa; vanha Susanna, lausuvi hän, nyt tarkata saat sekä valvehell' olla, kohta ma näet tulen, pantiks vien talon aartehen parhaan.
Sielunne rikkauden jos henkein saa, takaisin laulusta ma laulun annan; valossa lampun sitten vanhetkaa kuin kukka kellastuvan kesärannan. katkeroitumisensa peittäen. Vaikeeta Teitä kiittää olla taitaa, vaikk' aarteet sydämenne nähdä sain. Mua katsotte kuin lapsi rannan raitaa, se josta pillin taittaa päiväks vain. Parempi seisoakko suossa lie, syyshalla kunnes lehtivaipan vie! Kiivaasti.
Ma häntä seurataksein maailmasta jo nuorna luovuin, otin hunnun pyhän, sitouduin hänen sisarkuntahansa. Mut miehet, pahaan tottuneet, ei hyvään, mun ryösti luostarista lempeästä; eloni muuttunehen Luoja tuntee. Ja hohde toinen tää, min oikealla minusta näät ja joka säteilevi valolla kaikella tään taivas-piirin,