United States or Bangladesh ? Vote for the TOP Country of the Week !
Minä kiipesin alas latvasta, hiipien oksalta oksalle, mutta siinä lähestyi ihmisiä Karolinenlustista ja luultavasti olivat he jo sangen liki piilopaikkaani! Peljästyneenä säikähdin kuullessani vanhan kirjanpitäjän äänen, joka kaikui minua kohti, ikäänkuin olisivat he olleet jo jalavan juurella. En enää voinut kuulumatta kiivetä takaisin latvaan.
Ikäänkuin häpeisi hän hoidokkiansa painoi äiti päänsä alas sillä välin kun lääkäri tutki poikasta koputellen kaikkialle ja tehden silloin tällöin kysymyksiä äidille. »Isä on jo ijäkkäämpi mies vai kuinka?» »Ei suinkaan, hän on tuskin 35-vuotias.» »Sairastelee usein vai ?» »Ei, ei juuri koskaan.» »Kas niin, poikaseni, pue nyt jälleen päällesi.»
Meidän on unhottaminen tänään surulliset asiat", sanoi Lauri, ikäänkuin korjaten tytön mielestä sopimatonta ensimäistä puhettansa, mutta joka ei ensinkään tullut tytön mielestä korjatuksi. Tuon sanottuansa, lähti isäntä pois, mutta tyttö jäi itkeä nyhkimään. Sillä välin oli hääväki havainnut lesken surullisen tilan ja kääreytynyt hänen ympärillensä.
Mutta kuitenkin seisoin äkkiarvaamatta hänen vieressänsä; tuskin tiedän, kuinka rohkenin astua ne muutamat askeleet hänen luoksensa. Minä kumarruin hänen puoleensa ja lausuin puoliääneen hänen nimensä... En aikonut häntä pelättää, ja ääneni kuuluikin hyvin heikolta ja ujolta, mutta kuitenkin kavahti hän pystyyn, ikäänkuin olisi tuomiopasuuna kaikunut hänen korvissansa.
Mutta hän tunsi sen käden, mistä hän piti kiinni, vapisevan. Kirkon-permanto ei tahtonut loppua ollenkaan. Oli ikäänkuin he olisivat tallustelleet aina samassa paikassa edistymättä vähääkään. Kylmiä tuulauksia puuskui heitä vastaan; jotka tuntuivat ikäänkuin leuhottavien käsien vihmalta tai näkymättömän hornan-nielun hengähdyksiltä.
Rukoile Israelin Jumalaa, ettei liian paljon verta vuodatettaisi Damaskossa!" Mirjam säpsähti ja tarttui Sauluksen levättiin ikäänkuin pidättääkseen häntä. "Ei, Saulus, ei, veljeni", kuiskasi hän vapisten, "sinä et saa matkustaa Damaskoon ... hillitse itsesi ... jää, jää..."
Kevyinen kesäpilvi lievensi auringon paisteen muutamiksi minuuteiksi, mutta kun se jälleen pistäysi pilvenraosta, levisi sen loiste sulhasen päähän ja morsiamen vehreään seppeleeseen. Vanhat kultanahkaiset seinäverhot näyttivät vielä kerran entistä loistoaan ja vanhat muotokuvat ikäänkuin nuorentuivat tässä lämpöisessä, siunatussa valossa.
Tanssivien piiri supistui huomaamatta yhä pienemmäksi, ikäänkuin ei millään muotoa olisi tahdottu jäädä tuota hyvin tunnettua purppuritungosta tuntematta. Kun vihdoin oli päästy vilkkaimpaan ja reippaimpaan, »suutarin» nimellä tunnettuun vuoroon, nähtiin joukko nuoria, pulskia poikia tulevan Mustialasta päin ja lähestyvän tanssikenttää.
Se oli harmillista, se oli tuskallista, hän odotti ikäänkuin jotakin ulkonaista sysäystä, joka hänet työntäisi yhtäälle tai toisaalle siltä paikalta, jolta hän ei itse päässyt päkähtämään. Ja sellainen sysäys tuli. Lauma koulutyttöjä käveli kadun täydeltä naureskellen ja tirskuen, käveli käsikkäin yhtenä mustana aitana. Sen edestä täytyi syrjäytyä, lähteä liikkeelle eteenpäin... Terve!
Rukoile Jumalaa, että Hän pehmittää pienen paatuneen sydämesi. Ja kohta kun sanot tahtovasi tunnustaa ja katua, saat heti tulla pois." Sven heitti äitiin puoliksi rukoilevan, puoliksi kummastelevan katseen, ikäänkuin hän olisi ihmetellyt, että hänkin taisi pettää hänet.