United States or Vietnam ? Vote for the TOP Country of the Week !
Lukija näkee niistä, ettei tekijän kehitys ole tapahtunut ilman sisällisiä taisteluja, eikä ilman sitä etsintää ja haparoimista, mikä meidät ihmisiksi tekee ja pakottaa ikäänkuin meitä vetoamaan muiden hengenheimolaisten myötätuntoon. Helsingissä marraskuulla 1908. Kasimir Leino. SIS
Kuinka se oli osannut itselleen hankkia näin taivaallisen morsiamen, sitä oli mahdoton käsittää. Eikä kuitenkaan ollut itse millänsäkään koko asiasta. Vieläpä näytti ikäänkuin häpeävän morsiamensa hellyyksiä ja hyväilyjä, sillä aivan huomattavasti ja useampaan kertaan hän työnsi Magdan poispäin, kun tämä tahtoi häntä suudella.
Mutta sinä olet myöskin ystävä liiaksi lähentelevä, olet tungetteleva toveri, joka aina itsestäsi muistutat ja pakotat minua näkemään kaikki omassa valossasi. Sinä ikäänkuin kehuen kehut kaikkea omaksesi. Järvi, metsä, rannat, niityt, ahot, puut, taivas ja pilvet ... kaikkien niiden täytyy esiintyä semmoisina, kuin sinä suvaitset.
Kuitenkin voin sinulle, sinä epäilevä sielu, ilmottaa että se ihana neito, joka nyt on lähettänyt tuon sormuksen niin kelvottomalle vasallille, jolla ei ole uskollisuutta eikä rohkeutta, ei ole etempänä tästä paikasta, kun että joutseni sinne kantaa". Ritari katseli sormusta uudestaan ikäänkuin vakuuttaakseen itseänsä, ettei merkin suhteen mitään mahdollista petosta löytynyt.
Sitten vasta oli hän kuulevinansa Felton'in askeleita ja ajatuksen nopeudella kohosi hän jaloilleen, punastuen, ikäänkuin hän olisi hävennyt että hänet tavattiin polvillaan. Minä en tahdo häiritä rukoilevia, rouva, sanoi Felton vakavasti; elkää häiriytykö minun tähteni, minä pyydän hartaasti! Kuinka te tiedätte että minä rukoilin? sanoi mylady nyyhkyttäen. Te erhetyitte, herra, minä en rukoillut.
"No ?" kysyi hän pitkäveteisellä äänellä ja silmäripseet kummastuksesta korkealle nostettuina, seisoen ikäänkuin naulattuna rappusien ylimmäisellä askeleella. Ja pikemmin kuin tavallisesti katsahti hän tyttäreensä, sekä levitti itseänsä ehdolla niin, että ruumiillaan melkein täytti oven leveyden ja siten melkein kokonaan sulki näköalan uteliailta pieniltä silmiltä, jotka tiesi takanansa olevan.
Siellä he vasta ikäänkuin havahtuivat ja katsahtivat toisiinsa hämmästyneinä. Joki oli tyhjä, ranta tyhjä takaisinpaluuta ei kumpainenkaan ollut ajatellut. »Mitä nyt?» kysyivät kummankin silmät. »Etkä sinä voi palata tämänpuoleistakaan rantaa sen minä kyllä ymmärrän», sanoi vihdoin nuorukainen.
Missä on lähdetty lentoon noustaksi ja kohotaksi hengen siintäviin avaruuksiin, tupsahdetaankin lähimpään, viritettyyn käytännöllisen ja typpeän erikoisaatteilun verkkoon ja sirkutellaan ja raksutellaan siinä, ikäänkuin jo olisivat kaikki taivasten salit saavutetut.
"Isä", kuiskasi Mai, vetäen Eugenin luokseen, "älä mene luotani ... lupaa, että olet luonani koko yön ... minä niin pelkään..." "Mitä sinä pelkäät, lapseni?" kysyi Eugen, koettaen hymyillä. "Pahoja unia", kuiskasi Mai, "en tahdo nähdä pahoja unia..." Ja hän vapisi ja tarrautui vielä lujemmin Eugeniin, ikäänkuin etsiäkseen suojaa yön hirmuja ja kauhuja vastaan...
Hän lauloi pieniä, sieviä lauluja, jotka olivat täynnä veitikkamaista rakkautta, hän lauloi niitä raittiisti ja hauskasti. Nämä lämpöisät, vienot laulut ikäänkuin huokuivat illan mielentilaa. Ne tuntuivat syntyneen semmoisena kesäisenä hetkenä heinän tuoksutessa kiiltävän vuonon reunalla. Pietari lauloi isänmaallisia lauluja.