United States or Qatar ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Tulethan, isäni, oikein kaunopuhelijaaksi", sanoi Eva. "En ole koskaan ennen kuullut sinun niin paljon puhuvan. Pitäisi menemäsi 'Vaimon oikeuksia puolustavien' ensi kokoukseen, ja pitämäsi siellä heille oikein hyvän saarnan". "Kiitoksia; mutta minä jätän heidät mielelläni rauhaan", sanoi herra van Arsdel.
"En ymmärrä teitä. Jumala palkitkoon teidän jalon työnne minua kohtaan, koska ette suoneet minun sitä palkita", sanoi Mauno ja koperoitsi Jaakon käden omaansa ja puristi sitä, mutta Jaakon käsi vapisi. Niin erkanivat he. Kun Jaakko sai appivaarinsa turvaan, valtasi hänen kummalliset tunteet. Hän oli tylyn, kovan appensa pelastanut kauheasta vaarasta, melkein tietämättään.
En minä ymmärrä! Koettakaa sitä hieroa! Sehän on kuin kramppi. Kyllä minä tästä Pysykää nyt hiljaa. Me lähetimme tohtorin perään.
Millä teidän on aikomuksenne vast'edes elää? En todella osannut vastata kumpaankaan. Ja hyvä onkin, ett'ei maailmassa tuommoisiin vähäpätöisiin kysymyksiin välistä osaakaan mitään vastata. Sehän se juuri luo elämään viehätystä, kun niin usein saa avarassa maailmassa kulkea painaa ihan umpimähkähän, tietämättä mihin. Uteliaisuus ja toivo kantavat meitä kauaksi.
Jos hän joskus tulisi kuljeksien takaisin, en tahtoisi, että tuo vanha paikka näyttäisi sysäävän häntä pois, te ymmärrätte, vaan houkuttelisi häntä tulemaan likemmäksi ja ehkä haamun tavalla tuulesta ja sateesta vanhan akkunan lävitse katsahtamaan tuota vanhaa paikkaa pesän vieressä. Silloin hän ehkä, Mas'r Davy, nähdessään, ettei siellä ole ketään muuta, kuin Mrs.
Mutta en siitä välittänyt. En välittänyt edes katua. Tapasin silloin tällöin paremman itseni, pidin sitä hetkisen uteliaana kourassani, mutta kun se pieni lintu sykki ja alkoi lämmittää, kouristin sen kuoliaaksi, päästämättä sitä lentoon. Se ei saanut tulla takaisin toiste minua muistuttamaan ja häiritsemään. Hymähtelin parhaita muistojani, kun ne sittenkin joskus tulivat yllättäen.
Tule, menkäämme vanhempiesi luokse; he ovat hyväntahtoisia ihmisiä eivätkä kovasydämmisiä ja ylpeitä... He siunaavat meitä ... me astumme vihille ... ja sitten, aikaa voittaen, saamme, siitä olen vakuutettu, isäni lepytetyksi; äitini tulee meidän puolellemme; isä kyllä antaa anteeksi..." "Ei, Pietari Andreitsh", vastasi Masha; "minä en lähde sinun kanssasi vihille ilman vanhempiesi siunausta.
Ai, ai, Mäkelä! täällä on tallessa monta koukkua, punttia ja pykälää, täällä hampaan kolossa, ja niilläpä kerran koreasti kylläkin tukkeen Viertolaisen kidan. Nyt en niitä mieli juuri ilmoittaa, mutta tuomarin edessä hellitetään täältä yhtä ja toista, aina kuinka asiat vaatii, asiat ja asian haarat. TIMO. Emme olekkaan juuri kakaroita keräjä-asioissa.
"Minä en ole koskaan semmoista miestä tavannut, joka saattaisi kuulla tämmöisiä sanoja minun suustani." "Mitkä sanat?" kysyi Cineas huolettomasti. "Nuotko kuolemasta? Mitä kuolema on? Minä en huoli paljon kuolemasta enkä elämästä. Kuolema; no, kuolema on vaan jonkunlainen muutostila, jonkunlainen rupeaminen toisesta elämän muodosta toiseen.
Tuolla kalliolla kävelin äsken, luin tuota kauheata kirjaa, heitin sen pois, mutta rupesin taasen lukemaan. Sinä et voi käsittää sellaista. Olin niin synkissä mietteissä, olin niin äärettömän onneton. Ja nyt äkkiä; odottamatta löydän ystävän, jommoista en toivoakaan uskaltanut. SELMA. Olimmehan me ystävyksiä ennenkin. RAHIKKA. Se oli toisellaista.