United States or Australia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sydänmailla on elämä kurja ja raskas sen taakkakin, mut raskaampi elämä mieron ja kulkijan sauvakin, koti on koti sentään aina, jos köyhäkin kuinka lie, ja armas on synnyinpaikka ja pystyä orvon tie.
Ja niinhän he olivat päättäneet, että eivät sano kenellekään! Ei unta, ei päivän töitä, Ei päiviä, ei öitä, Ei mulla muutakaan: Kun poissa on armas kulta, Niin poissa on kaikki multa Ja tyhjää... Elsa rutisti paperin, jolle hän kirjoitteli, ja tuppasi sen taskuunsa. Köyhiä olivat sanat, aivan mitättömiä! Ikävänsä oli sydäntä ahdistava tuska, jota ei voinut lausua eikä ajatella, vain tuntea.
Maajoukkomme on uljaast' otellut; Hajonneet laivat jälleen yhtyneet Ja uhkaavina, merikunnoss' aivan. Miehuuteni, miss' olit? Kuule, armas! Jos tuota kättä suutelemaan vielä Sodasta palaan, verissä ma tulen. Ma miekkoineni maineen vielä voitan; Viel' elää toivo. CLEOPATRA. Sankarini-ylväs! ANTONIUS. Kolmasti kovaan suonet, jänteet, mielen Ja hurjast' ottelen.
Leonore. Huolimatta äidin syleilystä ja sanoista «sinä pikku armas, sinä pikku runotar kulta!» oli Leonore kuitenkin vähitellen tuskaantuneena huomannut olevansa ruman ja kaikkea viehättäväisyyttä ja miellyttäviä avuja vailla.
"Armas Arvid Stålarm... Sua kiitämme... me kyllä soisimme... Apua lähettää en ole voinut... Ma epäilen jos... unen multa vie Se veri, jot' on turhaan vuodatettu... Hyvästi Ruotsi!... Ennen puhtaan opin Ma pidän sekä kruunun menetän... Sen ennen vihamiehen haltuun annan... Kuin maani häviöstä syytä kannan... Sen Luoja kääntäköön... mun luoksen saa... Sua kuninkaasi Puolass' odottaa..." Se puuttui.
Tuoll' illan lepoon vavahtain jo vaipui kadut, puistot. Oi tule, armas, otsaltain pois pyyhi päivän muistot! Kuin päivän piina sielussain niin syvät juuret saikaan? Vie minut iltaan, armahain, vie minut unen aikaan! Mun teki päivä vangikseen, sen vaivat sielu toistaa. Vie minut, armas, vapauteen! Jo iltatähti loistaa. Sun tuskin huomasin ma siihen aikaan niin sokeaksi kevät tehdä voi.
"Mitä väkeä nuo Maron-neekerit ovat?" kysyi Emmerich. "Vai et sinä sitä tiedä, poikani?" vastasi herra Vanderstraten. "Etpä, saakeli soikoon, ole aivan paljon oppinut tuolla Euroopassasi, pelkään minä." "Armas enoni, Euroopassa on meillä muutakin tekemistä kuin pitää huolta teidän pienistä yksityis-riidoistanne tässä syrjäisessä maailman nurkassa," vastasi Emmerich.
Sitten suuteli hän vienosti vanhan vaimon vaaleita huulia ja lähti kiireesti ulos tuvasta jätettyänsä kirjeen ja rahat, jotka hän oli saanut, vuoteen vieressä olevalle tuolille. Kirjeesen oli hän kirjoittanut: "Armas
Taas Perkote ja Praktios keill' ol' äärtä ja keillä Sestos, Abydos hallussaan sekä armas Arisbe, niitäpä miesten pää, vesa Hyrtakon, Asios johti, Asios, Hyrtakon juurt', uveuljas, säihkyväsälkö, saapunut Selleeis-joen varsilt', urho Arisben.
Niist' ilo saaos, syntymämailles saapuos onnekkaasti, kun näin minun henkeni ensin säästit, valkeutt' auringon soit katsoa vielä." Kulmia tuimistain nimes askelnopsa Akhilleus: "Vanhus, kiusaamatt' ole nyt mua! Itse jo mielin Hektorin luovuttaa, näet viestin Zeult' emo mulle 561 toi, tytär aavojen äijän tuon, elon antaja armas.