United States or Lesotho ? Vote for the TOP Country of the Week !
Antti ei virkkanut mitään, vaan tuntui mielessä että kauppias Frantsilla on hänelle jotakin sanomista, niin ei kiirehtinyt poislähtöön, vaikka olikin tullut huoneeseen ilman kutsumatta, istui vaan tuolille oven pieleen odottamaan, mitä talon herra sanoo. Ne ensimmäiset sanat »Vaarala on meidän» tuntuivat mielessä somalta.
Tule meille vähän ajan perästä, Jaakko tulee myös, ja sieltä me sitten lähdemme. Vaan sinulla pitää olla vasu mihin kerätä. Puhuttu ja päätetty. Aikomuksessa kohta yhtyä läksimme kumpikin kotiamme astumaan ja Antti lauloi mennessään: Kirjotin kirjan keisarille, toisen tuomarille, rallalilaa.
Saattaa joskus epämääräisesti vaikuttaa tunteihin, mutta ei järkeen, eikä se liioin ylentänyt mieltä, ei jalostanut henkeä. Mutta silloin se ei ole tosi-taidetta, sillä tosi-taiteen täytyy tyydyttää koko olemustamme. Ja runoutta, sanoitte? Antti alkoi oikein kiivastua. Voiko tosiaan väittää, että nuo mitättömät, mauttomat ooppera-tekstit ovat runoutta?
"Teidän pitää levätä muutama päivä pitkän matkan kuljettuanne; olette kumpikin väsyneen näköisiä." Antti tulikin pian kotiin, ja hänen mukanaan oli sekä Matti että Grills. He olivat kaikki iloissaan Pekan tulosta. Häntä oli kauan odotettu. He tahtoivat Pekan kanssa neuvotella eräästä äskettäin tapahtuneesta asiasta.
Suorasanaisia kertomuksia ovat viime vuosina julaisseet vielä naiskirjailijat Fanni Davidson, Ain' Elisabet Pennanen, Selma Anttila, Marja Salmela ja Anni Kaste, sekä mieskirjailijat Pontus Antti ja Valakorpi, lasten kirjallisuutta Anni Svan ja Arvi Lydecken, näytelmiä Armas Toivo Tarvas, Nuutti Vuoritsalo, Eero Alpi y.m.
Ai, ai, sanoi ukko, se on vaarallinen ajatus! Kehoittaisin herra johtajaa siitä ajoissa luopumaan. Luopumaan? ihmetteli Antti. Miksi? Katsooko herra kamreeri, että liiaksi laajennamme liikettä vai...? En, en mitään senkaltaista, pudisti ukko päätään. Mutta siinä on kuitenkin eräs niksi. Mikä niksi? Pyydän, että herra johtaja itse ottaa selvän siitä.
Lapset olivat ehtineet jo heidän edelleen, juosseet keittiöön Hannan luo, aukoneet kylpyhuoneen ja säiliöiden ovia, tehneet remuisan toivioretken kautta kaikkien huoneiden ja päätyneet vihdoin lastenkamariin, johon Antti ei ollut astunut jalallaan heidän lähtönsä jälkeen. Erinomainen Hanna oli kuitenkin pitänyt kaikki siistinä ja tomuttomana. Tietysti te syötte täällä aamiaista? kysyi Antti.
Martti antoi Antin vielä katsella kelloa kauan aikaa, piti sitä hänen edessään ja antoi hänen sitä omasta kädestäänkin katsella, eikä pelännyt ollenkaan, että Antti sen särkisi tai pudottaisi. Ja Antti näytti siinä hänen mielestään paljoa vähäpätöisemmältä kuin ennen. Ja mikä siinä lie ollut, että hän myös itse mielestään oli Antin suhteen suurempi kuin ennen.
Juuri kun he astuivat ensimmäiselle rapulle, livahti sivuitse suuri tarjotin, johon oli sälytetty kokonainen illallinen ja jota kyyppari viedä keikutti kuin tyhjää lautasta. Huumauksissaan kuin kosken kuohusta alas tullut istui Antti hetken päästä pehmoisella sohvalla, vihreässä huoneessa, jonka katossa paloi monivaloinen kristallikruunu ja jonka seinällä oli maalauksia ja suuri peili.
Ja onko kukaan kuullut, että se mies olisi koskaan uskaltanut toista ottaa rintapäähän?... sellainen nahkasäkki!» »Luja mies se on kuitenkin», väitti Iikan Antti, »kuitenkaan ei sellainen, ettei tämän näköinen mies siltä yhtä lammasta tohdi einespalaksi ottaa. Mutta missä se keitetään?» »Mennään metsään», sanoi Karhun Esa, »otetaan sieltä Rotkon muorilta pata, suolat ja leivät.»