United States or Pakistan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Emo vanha vastahani! Terve, terve, äiti armas! Terve, vanhempi vakainen! Sonetti. Oi terve kevät! Talven valta joutaa Nyt raueta! Jo valoon vaihtuu yö, Vienosti välkkyy järven sini-vyö, Iloisna purttaan kalastaja soutaa. Ja maamies jyvät hinkalostaan noutaa, Ne peltomaahan siroitellen lyö, Hymähtäin: siunaa, Herra, kätten työ. Lahjoita tarpeeks sadetta ja poutaa.
Vastoin kaikkia näitä varokeinoja, täytyy minun tunnustaa, että ensimmäinen yö jonka uudessa majassani kulutin oli sanomattoman kamala.
»Onpa vaarikin liikkeellä», Hautalainen sanoi katsellen toisaalle. Vastaamatta tähän virkkoi äijä: »Tämä yö vie kaikki.»
Yö kului, päivä alkoi nousta, ja sen ensimmäiset kultaiset säteet osuivat Varsankalliolla kuolemaan tuomittuihin miehiin. Aamuauringon heleässä valossa näytti miesten tila vielä surkeammalta. "Ei ole enää kuin viisi miestä kalliolla! Herra Jumala! Katsokaa!" Niin olikin laita. Kaksi miestä oli kadonnut. Hanna huiskutti huiviaan.
Hän pääsi huoneeseen, sai kirjoitusneuvot, kirjoitti kiireesti ja sulki sinetillä kirjelipun, jossa hän ilmoitti Vanloolle, että hänen kuuluttamansa henkilöt oli löydetty, että he istuivat linnanvankilassa aiheettomasti syytettyinä noituudesta, että ensi yö oli onnettomien viimeinen, jollei pikainen pelastus ennättäisi, koska heidät oli määrä seuraavana aamuna viedä teloituspaikalle kuolemanrangaistustaan kärsimään.
Kummulle tuon kukkaiskehdon, Haavoist' istuttelen lehdon, Niiden viihtymys se hinta Itkuin on. Lehtohon linnut taas riemuja tuo, Viihdynnän mullekin hetkeksi suo, Viihdynnän, vaan kuinka kauvan? Yö tuo taasen halloja, Linnun lakkaa laulanta Ihminen, käy onnes sauvaan! NYKYINEN SYD
Mutta tyyni oli yö, ja leudosti paistoi kuu, ja salaperäiset ja houkuttelevat olivat puiden varjot tuolla metsän rinteessä, jossa hyrisi ja hurisi ja kuului kummia ääniä. Vanha kettu istui yhä kivellään, yksin kaikessa tässä ilossa. Kaikilla muilla oli heillä täällä ystävänsä, yhteiset polkunsa ja piilopaikkansa. Yksinäisyys painoi, alakuloisuus tunki turkin alle ja kuonoa kylmensi.
Löit rikki Hermeen patsahat, teit pahaa paljonkin, muut sulle surmaa huusivat, ma yksin siunasin. Anteeksi sulle kaikki suon, en yhtä: kuinka voit sa kaataa kuvan kauniin tuon, min sydämeeni loit? Jos ylväs yhtyy joukkioon ja hieno halpahan, sen maine maasta vaipukoon, hän mies on kuoleman. Hän pettää parhaan itsensä, hän ihmisyyttä lyö, siks hänet hylkää elämä ja tempaa tuima yö.
Hänen levottomasti sykkivä sydämensä etsi rauhaa, mutta etsi sitä turhaan taivaasta ja maasta. Hänen ruumiinsa oli väsynyt, hänen sielunsa vielä väsyneempi. Yö, yksinäisyys, hiljaisuus vaikuttivat nukuttavasti. Hänen ajatuksensa hämmentyivät, ja hän vaipui uneen, istuessaan käsi posken varassa ja pää nojautuneena vasten ikkunapieltä. Nukkuiko hänen sielunsa?
Se oli äidin rukous ja se ei ollut tuommoinen ulkokultainen, tawanmukainen huulten höpinä, mutta se oli rakastawan äidin sydämestä lähtenyt hätähuuto, joka yön hiljaisuudessa kohosi tyynen ja sekeen syyskuun yö=ilman halki korkeuteen; tuntuipa siltä kuin tuo heikon äidin heikko rukous olisi todellakin ylettynyt taiwaaseen.