United States or Malaysia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Nauratteko aina? kysäisi Volumnia Webster, kajoten hänen käsivarteensa. Vieras vaikeni hetkisen. En, vastasi hän sitten, on aikoja, jolloin en naura. On aikoja sellaisiakin, jolloin minä haaveilen, että jos kaikesta siitä rakkaudesta ja myötätuntoisuudesta, mitä maailmassa ihmisten sydämissä liikkuu, rahtunenkaan säästyisi minulle, niin vielä minä koettaisin aloittaa alusta.
Sanopas nyt mulle, ollaksesi oikein vilpitön, onko sinulla ollut yhtään hauskaa päivää minun seurassani? Volumnia Webster miettimään. Eipä juuri johdu mieleen, virkkoi hän tuokion kuluttua. Johtuu vainenkin. Muistan ainakin yhden onnellisen päivän, jonka Lontoossa vietin, kirjoja ja kuvateoksia katsellen. Mutta maltas: kun oikein muistan, niin ethän sinä silloin minun seurassani ollutkaan.
VIRGILIA. Anteeksi, hyvä rouva; vast'edes noudatan kaikessa teidän mieltänne. VOLUMNIA. Antakaamme hänen jäädä; tuommoisena hän vaan pilaisi ilomme. VALERIA. Niin kyllä, samaa minäkin. Hyvästi siis! Tulkaa, rouva hyvä! Virgilia, kuules, viskaa nyt nurkkaan tuo juhlallisuutesi ja lähde kanssamme. VIRGILIA. En, en todellakaan saata. Toivotan teille paljon hauskuutta. VALERIA. No, hyvästi sitte!
CORIOLANUS. Oi, äiti, tyyntykäätte! Näettehän, Turulle lähden jo; ei nuhteit' enää! Sydämmet käännän, lemmen heiltä peijaan. Ja kaikkein ammattien suosikkina Ma palajan. Jo lähden. Terveisiä Mun vaimolleni! Konsulina tulen, Jos en, niin varmaan kielen' ikänään ei Suurt' imarteella aikaan saa. VOLUMNIA. Tee tahtos. COMINIUS. Pois! Joutukaa!
Lankeeminenko hänet raivoon sai vai mikä, sitä en tiedä, mutta hampaitaan hän kiristeli ja rouhi perhosen, oi, ette usko, kuinka hän sen palasiksi rouhi. VOLUMNIA. Isän tapoja. VALERIA. Toden totta, oikein jalo lapsi. VIRGILIA. Vallaton koko poika. VALERIA. Kas niin, pois nyt ompelunne! Voittehan joutilaiksi ruveta täksi iltapuoleksi. VIRGILIA. En, rouvaseni, en lähde ulos ovesta.
Jos hän olisi jäänyt eloon, olisiko hänen elämänsä ollut samallaista kuin teidänkin? Meidän pitää ojentaa teille auttava käsi, vieras, hänen tähtensä. Mitäs sanot, Volumnia? Sitä minäkin, vastasi vanha rouva yksivakaisena. Viuluniekka kumartui ja suuteli kunnioittavasti hänen kättään.
Sitä sinä olet sanonut minulle jo monta kertaa, vastasi kelloseppä varsin tyynesti. Tämä se kumminkin on helmien helmi, sanoi Volumnia, antaen hänelle erään vaimon pienoiskuvan. Ihmiset sanoivat minun olleen äitini näköisen, mutta se oli loukkausta äitiäni kohtaan. Sen kumminkin uskallan sanoa, että nuorempana minulla oli melkein yhtä kirkkaat silmät kuin hänelläkin. Nyt ne eivät ole kirkkaat.
VOLUMNIA. Silloin hänen mainehikas nimensä olisi poikani ollut; se olisi silloin minun perilliseni ollut. Kuule vakava tunnustukseni: jos olisi tusina lapsia mulla, kaikki yhtä rakkaita, eikä yksikään vähemmän kallis, kuin sinun ja minun hyvä Marcioni, niin mieluisemmin näkisin yhdentoista kunnialla kuolevan isänmaansa edestä, kuin yhden työttömänä hekkumassa elävän.
Hän on tässä sodassa voittanut kaksin kerroin entiset urostyönsä. VALERIA. Todellakin kummia hänestä jutellaan. MENENIUS. Kummia? Niin totta, ja täydellä syyllä, sen takaan. VIRGILIA. Suokoot jumalat, että se olisi totta. VOLUMNIA. Totta! Päh! MENENIUS. Totta! Vannon että se on totta. Missä on haavat hänessä? Marcius tulee kotiin, ja nyt hänellä on vielä suurempi syy ylpeillä.
Hän veti taskustaan vanhan-aikuisen kellonsa ja katseli sitä miettiväisenä. Tämä oli aikoinaan sinun veljesi kello. Volumnia; muistathan? sanoi hän alakuloisesti. Se on ollut seurakumppalinani monta pitkää vuotta. Minun pitää kaiketi antaa se sinulle takaisin, mutta kovasti minä olen sitä kaipaava.